lauantai 14. marraskuuta 2015

Into the Grizzly Maze


 Rowan palaa kotikaupunkiin ystävänsä pyynnöstä ja paluu voisi sujua paremminkin sillä jo ensimmäisenä iltana mies joutuu tekemisiin paikallisten lainvartijoiden kanssa joista yksi sattuu olemaan Rowanin veli. Menneisyyden kaunat jää kumminkin toiselle sijalle kun suurikokoinen harmaakarhu käy vaaralliseksi kaikelle elämälle mikä ympäröiviin metsiin eksyy. Ja niihin metsiin veljesten on pakko mennä.

 Saw-elokuvien sarja on poikinut monelle nykyohjaajalle ja käsikirjoittajalle töitä, varsinkin kauhun puolella. Osa heistä on onnistunut hyvin (mm. Leigh Insidious Whannell), osa erinomaisesti (James The Conjuring Wan) ja osa joten kuten (mm. Darren 11-11-11 Lynn Bousman). Into the Grizzly Maze on Saw 5: n ohjanneen David Hacklin uudempaa työnäytettä ja projekti ei ollut helppo.

 Ensinnäkin elokuvan nimi vaihtui useasti ennen julkaisua (Red Machine, Endangered, Grizzly) ennen lopullista muotoaan ja julkaisu itsessään viivästyi rahojen vähenemisen myötä jonka vuoksi jälkituotanto pysähtyi välillä kokonaan. Ja se näkyy sillä esimerkiksi CGI on kaikkea muuta kuin uskottavaa, tosin kohtaukset joissa on käytetty oikeaa Bart-nimistä karhua eivät myöskään herätä tuntemuksia vaikka nallen hampaat ja kynnet kohtalaisen veristä tuhoa saavatkin aikaan.

 Myös lisäkuvauksia tehtiin,(suuret nimet olivat silloin jo muissa projekteissa) mutta jos jopa niiden kanssa leffan tarinankuljetus on täynnä reikiä niin ensimmäinen raakaleikkaus on ollut takuulla pelkkää donitsin keskustaa. Hyvät näyttelijät pelastavat elokuvaa sen minkä voivat (jopa James Marsden) mutta pitkälle ei heidänkään kovat yritykset kanna, ei edes silloin kun yhdistää päitä rusentavat karhun leukaperät yhtälöön.

 Eli näin lopuksi: Into the Grizzly Maze on paljon hukattua potentiaalia josta halusi pitää (ja yritti pitää) mutta kokonaisuus ei vaan ota toimiakseen vaikka leffassa on hyviäkin puolia. Hackl siis liittyi Bousmanin eikä James Wanin joukkoon mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo hänelle tullessaan.

6/10

IMDb

Into the Grizzly Maze

DVDCompare

BluRay

Trailer (Jota Blogger ei antanut tähän liittää mutta tämän kyllä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti