torstai 5. marraskuuta 2015

Jurassic World


 Isla Nublarilla ollut alkuperäinen Jurassic Park on unhoitettu ja purettu mutta paikalle on rakennettu Jurassic World. Puisto on menestynyt ja homma toimii mutta kuinkas ollakaan, ahneuttaan ihminen on päättänyt leikkiä entistä enemmän jumalaa ja luonut täysin uuden dinosauruksen. Joka on tietysti suurempi kuin muut sekä älykäs ja aggressiivinen mutta myös vankeudessa kasvatettu ilman kontaktia mihinkään muuhun elämään, lisko kun popsi siskonsakin heti kun kykeni. Hyvin äkkiä se on vapaalla jalalla eikä elämään tutustuminen ole oikein sen leipälaji, muiden elämän päättäminen taas sujuu vallan mainiosti.

 Kun kuulin ensimmäisen kerran neljännestä Jurassic Parkista niin en ollut erityisen hullaantunut. Tosin en kovin vastahankainenkaan sillä pidän aikaisemmista ja varsinkin ensimmäinen on viihdyttävä seikkailuelokuva eikä jatko-osilla olla ainakaan vielä pilattu kaikkea.

 Eikä pilattu vieläkään sillä vaikka ensimmäisen puolen tunnin aikana käydään 90% elokuvakliseistä läpi (ihminen on älykäs, ahne, sotahullu jne) hyvin sujuvasti dialogia myöten (hyvin näytellysti kumminki) niin mikään ei suoranaisesti häirinnyt Bryce Dallas Howardin hahmoa ja sen raivostuttavan ennalta-arvattavaa kehitystä lukuunottamatta. Leffan juoni on uskomatonta B-huttua ja Jurassic World onkin hyvä esimerkki siitä ettei viihdyttävään ääliömäisyyteen välttämättä tarvita pienen pientä budjettia vaan isollakin rahalla saa aikaan nautittavaakin roskaa.

 Yksi mikä ensimmäisessä Jurassic Parkissa toimii edelleen on sen tehosteet jotka olivat aikoinaan valovuosia muita edellä. Tässä taas osa tehosteista näytti jo nyt vanhentuneilta, kiitos CGI: n paikoittaisen uskomattoman tökeryyden (Katsokaapa vaikka alun dinosauruksen kuoriutumis kohtausta) eikä käytännön tehosteetkaan päässeet alkuperäisen tasolle vaikka väliä onkin 23 vuotta.

 Jurassic World on typerä elokuva mutta eipä se muuta yritäkään olla ja kun heitetään realistisuus nurkkaan ja lyödään yli niin on aivan oikein että se tehdään kunnolla, loppua kohden kiihtyvällä tahdillä ja viimeinen vartti tässä onkin jo aivan omaa luokkaansa. Tämän vuoksi herkempi roskan ystävä saattaa vaikka hyperventiloida, minä tyydyin vain hykertelemään ja naurahtelemaan vaikka jotkin aukot (esimerkiksi sopivasti katoileva eläimistö) kiinnittikin huomion.

 Leffa on hyvää viihdettä ja hienoa B-roskaa joka on saamassa ainakin kaksi jatko-osaa joista ensimmäisen pitäisi tulla 2018 ja jos tarina menee siihen suuntaan mihin tämän loppu lupaili niin tulkoonsa, sen verran hyvää huttua on mahdollisesti luvassa.

7,5/10

IMDb

Jurassic World

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti