keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

The Descent: Part 2


 Etsinnät ovat alkaneet luolastoon kadonneiden naisten löytämiseksi mutta ongelmana on että he etsivät väärästä paikasta sillä joukon ilmoittama suunnitelma ei pidä paikkaansa. Yksi naisista kumminkin juoksee metsästä tielle, muistinsa menettäneenä tietenkin. Mutta vainukoirien käytön jälkeen oikea paikka löytyy ja vuorten sisustat kutsuvat pimeyteen jossa on jotain odottamassa.

 Ykkösen editoija Jon Harris siirtyi ohjaajan pallille suorassa jatko-osassa rahaa tuottaneeseen elokuvaan ja alku lupaileekin jopa jotain hyvää. Lupaukset vaan loppuu lyhyeen kun käy selväksi ettei tekijöillä ole ollut taitoa tai sitten kiinnostusta tehdä jotain omaa tai uutta, vaikka Marshall tuottajana onkin, vaan saman toisto eri hahmoilla, huonommilla tosin joista yksi on ärsyttävyydessään omassa luokassaan, on tainnut olla ainoa yritys ja rahastus ainoa tarkoitus. Elokuvasta ei välity tekemisen intoa ja kaikki ne yksityiskohdat jotka tekivät ensimmäisestä uskottavan on näköjään unohdettu sillä liki kaikessa on menty helppojen ratkaisujen kautta, näistä päällimmäisenä valaistus.

 Tunnelmaa ei pääse kehittymään juuri lainkaan saatika jännitystä jotka olivat ensimmäisen vahvuuksia. Muistinsa menettänyt hahmo ei tietenkään paljoa puhu, mikä on tällä kertaa ymmärrettävää ja se onkin niitä harvoja onnistuneita tehokeinoja koko elokuvassa.

 Loppujen lopuksi ei tämä täysin susi ole ja hyviäkin hetkiä on sekä muutama yllättäväkin veto mutta ne ei riitä leffan pelastamiseen, kokonaisuuden jäädessä puolitiehen.

5/10

IMDb

The Descent: Part 2

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti