tiistai 23. heinäkuuta 2013

Die Farbe


 On vuosi 1975 ja Arkhamilaisen Jonathan Davisin isä katoaa. Jäljet johtavat Saksaan, kylään jonne isä oli sijoitettu toisen maailmansodan päätyttyä joten matka käy Amerikoista vanhalle mantereelle. Oikea kylä löytyykin ja jopa henkilö joka muistaa nähneensä Jonathanin isän, 30 vuotta sitten. Ja hänellä on tarina kerrottavanaan.

 Tällä kertaa H.P. Lovecraftin kirjoituksiin on tarttunut saksalainen tekijäporukka ja he ovat tarttuneet asiaansa hyvin sillä Die Farbe on hyvä sekä uskollinen, joskaan ei täysin, sovitus hienosta The Colour Out of Space-novellista. Suurimmat muutokset alkuperäiseen ovat tapahtuma-aika, tarinan kuulija sekä kadonnut isä-juonikuvio mutta itse novelli on sisällytetty pitkälti sellaisenaan elokuvaan ja se on toteutettu loistavasti mutta käsikirjoitusta järsii osa lisätyistä asioista sillä ne ovat huomattavasti heikompia kuin vahva päätarina joten elokuvan kokonaisuus kärsii niiden takia. Mutta ei niin paljoa ettei kauhuelokuvan ystävä tästä voisi nauttia ja uskallanpa suositella tätä myös Lovecraft faneille sillä harvoin miehen kirjoitusten sovituksia saa katsottavaksi, varsinkaan näin hyviä.

 Die Farbe on synkkä ja tunnelmallinen elokuva kaiken hyvän, rakkaan ja tarkeän rappeutumisesta ja kiitos HPLHS:n elokuva pääsi maailmalle suurempaan levitykseen ja kiitos Night Visionsin sekä VL-musiikin että tämäkin sai Suomessa julkaisun, kuten The Whisperer in Darkness.

8/10

IMDb

Die Farbe

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti