maanantai 22. heinäkuuta 2013

[REC] 3: Génesis


 Claran ja Koldon hääpäivä on koittanut ja kaikki on täydellistä tänä suurena päivänä. Kunnes sedän käyttäytyminen muuttuu oudoksi ja juhlapaikan ulkopuolella alkaa pyörimään poliiseja sekä keltaisiin suojapukuihin sonnustautuneita ihmisiä. Pian juhlat ottavat käännöksen huonompaan.

 Genesis on suositun espanjalaisen sarjan kolmas osa jossa koko sotkun käynnistäneen viruksen syntyperä on enemmän esillä ja sama synkkä linja on edelleen pinnassa. Sekaan on sotkettu persoonallisia komediallisia ideoita joista osa toimii, osa taas on hyvin Espanjalaistyylisiä joka tarkoittaa Ranskalaista tyyliä. Eli ei kovinkaan hauskoja sillä ranskalainen huumori on todella huonoa aivan kuten italialainen sekä suomalainen näinä päivinä. Leffa poikkeaa tyylillisesti edeltäjistään huomattavasti sillä mockumentary on hylätty liki kokonaan ja tarinallisesti tällä ei ole viruksen lisäksi mitään tekemistä edeltäjiensä kanssa vaikka pieniä yhdistäviä linkkejä annetaankin.

 Siirsin tämän katsomista pitkään sillä elokuvan palaute oli negatiivista, varsinkin tuttavapiirissä. Opinpahan taas sen ettei joitain ihmisiä kannata näissä asioissa kuunnella sillä vaikka taso tuleekin alas niin ei tässä mitään romahtamista ole havaittavissa. Uskonnolliset teemat saattaa jotakuta ärsyttää mutta ei niitä niin paljoa ole ja kun on hääpäivä kyseessä niin tottakai pientä rakkauslässytystä on mukana mutta niistäkin selviää ilman sokeritautia.

 Leffan pahin ongelma on se että tämä on turha osa sarjassa päätarinan ollessa täysin omansa ja lokakuussa tuleva neljäs osa jatkaakin ensimmäisen ja toisen juonta eteenpäin. Eli en oikein ymmärrä tämän tarkoitusta muutoin kuin rahastuksena tai parhaimmassa tapauksessa tekijöiden haluna näyttää mitä virus on saanut aikaan muille samaan aikaan. Tai haluna tehdä viihdyttävä splatterleffa joka hiukan lämmitti vanhan gorehoundin sydäntä? Muuta syytä en tarvitse.

7/10

IMDb

[REC] 3: Genesis

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti