torstai 31. lokakuuta 2013

Case 39



 Emily Jenkins on lastensuojeluviranomainen jonka työstä on tullut koko elämä. Hän hoitaa ongelmallisten lasten asioita ja tutkii huostaanottojen tarpeellisuutta, töiden vain lisääntyessä kun hänelle annetaan jo 39. samaan aikaan käsittelyssä oleva tapaus. Tästä kehittyy Emilyn elämää mullistava prosessi jonka seurauksia ei kukaan olisi ennakkoon voinut nähdä.

 Ei kukaan muu kuin katsoja jolla on päässä muutakin sahanpurua sillä alkuasetelmat ovat hyvin ennalta-arvattavia eikä läpi koko elokuvan tule juuri mitään yllätävää ellei säikyttely kohtauksia lasketa. Tämän arvattavuuden vuoksi elokuvaan ei pääse tulemaan tunnelmaa ennen loppupuolta eikä hahmoista välitä pätkääkään ja lopputekstejä odottaakin liki koko ajan. Niidenkin tuleminen vaan kestää sillä pituutta on lähemmäs 110 minuuttia.

 Renée Zellweger ja hyvä elokuva taitaa olla mahdoton yhtälö ja ei naisessa ole tälläkään kertaa lainkaan uskottavuutta mutta yllättävää kyllä ärsyttävyyttä ei ole siinä määrin kuin normaalisti. Ei hän leffaa kumminkaan pelasta eikä siihen pysty Ian McShanekaan mikä on sääli sillä loppua kohden yritystä touhuun tulee yllättävän paljon. Jodelle Ferland Lilithin roolissa osoittaa tämän julkaisun aikaan 15 vuotiaan neidin kyvyt sen verran hyviksi että tulevaisuudelta voi odottaa paljonkin. Tästä tosin oli merkkejä jo Silent Hillissä ja on hän tämänkin jälkeen tulleissa osoittanut taitonsa.

 Ohjaaja Christian Alvart on saksalainen joka on tehnyt kaksi elokuvaa Yhdysvalloissa, tämän sekä aliarvostetun Pandorumin, mutta paluu Saksaan on näköjään tapahtunut enkä tämän perusteella ihmettele sitä lainkaan. Valitettavasti syy Case 39:n toimimattomuuteen ei ole hänessä, ohjaajia kun syytetään aina kaikesta negatiivisesta mutta onnistumisesta saa kiitokset yleensä tuottajat tai tarinaniekat, vaan tusinaluokkaa olevassa käsikirjoituksessa jonka ensimmäinen tunti on todella heikko ennenkuin kirjoittaja Ray Wright on kokenut jonkinlaisen heräämisen. Tästä johtuen elokuva jää potentiaalistaan, ensimmäisen tunnin ollessa 3/10 ja loppuosan 8/10, ja jättää olon huonolla tavalla tyhjäksi.

6/10

IMDb

Case 39

DVDCompare

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti