torstai 24. lokakuuta 2013

War Wolves


 Sodankäynti muuttaa jokaista rintamalla ollutta. Jotkut palaavat fyysisesti haavoittuneena, toiset henkisesti rampautuneena ja joillain on salaisuuksia kannettavanaan. Joidenkin salaisuudet ovat huomattavasti synkempiä sekä tappavampia kuin toisten ja he ovat vaaraksi muille. Jopa niin paljon että heidät pitää poistaa keskuudestamme.

 Joskus tulee TV-elokuvia jotka vetävät vertoja teatterilevityksen saaneiden kanssa. Toisinaan saadaan nautittavaksi Asylumin kaltaisten tuotantoyhtiöiden roskaa jotka ovat huonoudessaan jotain ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa. Useimmiten tarjolla on mitäänsanomattomia mainosten täyteohjelmia ja tämä on yksi niistä sillä on hyvin hankala uskoa että tästä tekeleestä on kukaan saanut juurikaan mitään irti.

 Itse sain edes sen verran että oli mukavaa nähdä sellaisia kauhulegendoja kuin Adrienne Barbeau, John Saxon ja Tim Thomerson pitkästä aikaa ja saada kokea edes hetken ajan vanhan koulukunnan karismaa mutta siihen se jäikin sillä muutoin elokuvan olemassa olo on rikos ja kaikki ne jotka ovat sallineet tämän tekemisen tapahtuvaksi pitäisi eristää ihmiskunnasta. Ja kun ottaa huomioon sen kuinka paljon katson huonoja elokuvia niin se on jo aika paljon sanottu.

 War Wolves yrittää olla uusi ja erilainen ihmissusi-elokuva, tai sitten musta komedia, mutta jää irvikuvaksi ja susisurkeaksi tekeleeksi, p*skaksi joka pitäisi kieltää Geneven sopimuksessa ja onkin ihme jos jenkit ei käytä tätä Quantanamo Bayssä kidutusvälineenä. Promilleja oli nolla katsomisen aikaan mutta tuskin tanakalla kännilläkään saisi aikaan tämän parissa muuta kuin krapulan. Saapahan hyllyyn edes yhden elokuvan verran taas tilaa sillä tämä kirpputorihankinta lähtee takuulla kiertoon, vaikka roskiin jos ei muu auta.

1/10

IMDb

War Wolves

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti