sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tie Pohjoiseen


 En ole koskaan ymmärtänyt mikä Kaurismäestä tekee muka niin loistavan ohjaajan. Miehen elokuvat on jaarittelevia, muka syvällisiä luuseri kertomuksia elämän kovuudesta. Varmasti jollakin liippaa läheltä tai on täsmälleen yhtä angstista mutta ketä kiinnostaa? Minua ei.

 Toinen ongelma on Loiri. En kiistä sitä etteikö mies olisi monitaituri mutta taituruuden taso on hyvinkin suhteellinen käsite. Mies on tässä jotakuinkin oma itsensä, esitellään taidot jopa biljardin peluussa jota Vesku pelasi aikoinaan hyvinkin paljon. Kas kun eivät laittaneet juoksemaan junaradalle ja huutamaan "Älä jätä!" Loirille hyvinkin henkilökohtaisen oloinen rooli joka tapauksessa.

  Edelman taas on niin hyvä näyttelijä kun suomalainen nyt voi olla, tästä syytän suomalaisnäyttelijöiden teatteri koulutusta ylipäätään, koeta nyt saa**na olla uskottava kun on opetettu alusta asti ylinäyttelemään.

 Mutta tämä yllätti. Road movie sovituksesta, hylkäämisen sekä omien tekojen/valintojen seurauksista ja anteeksi annosta toimi useammallakin tasolla vaikka karsiminen käsikirjoituksessa ei olisi ollut pahitteeksi. Franzenin nyt olisi voinut korvata vaikka muppetilla niinkuin aina,

 Ei tämä minusta tee Kaurismäki fania mutta voisi yrittää katsoa ainakin osaa niistä joita olen vältellyt kuin ruttoa.

7/10

IMDb

Tie Pohjoiseen

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti