lauantai 5. tammikuuta 2013

The Killer Shrews



Joo... Jos heti elokuvan alussa sanotaan jotakuinkin näin: "Jokainen joka metsästää illalla tietää että päästäinen on yön julmin metsästäjä." niin päässä soi kellot aika äkkiä. Mutta antaa soida sillä luvassahan voi olla jotain unohtumattoman huonoa ja kun huomaa että näyttelijöiden sekä ohjauksen taso on Ed Wood Jr luokkaa niin mielenkiinto kasvoi. No, ei kaikki näyttelijät surkeita ole ja James Bestistä kehittyi kohtalaisen arvostettukin.

 Vielä kun ollaan saarella jossa tiedemiehet tutkii päästäisiä niiden aineen vaihdunnan vuoksi (Tosiasiassa päästäinen voi syödä kuudessa tunnissa kaksi kertaa oman painonsa verran ja kuolee vuorokaudessa nälkään jos ei syötävää löydy) ja hurrikaanikin pukkaa niskaan plus sekaan on saatu mustasukkaisuus draama niin jopas on kliseet käytössä.

 Yö vaihtuu päiväksi ja päivä yöksi Wood tyyliin kesken kohtauksen ja päästäisillä on pitkä karva joka on nakattu päivän selvästi koirien niskaan ja väliin on käytetty nukkeja jotka ei lähempää katselua kestä. Dialogi ei aivan yllä Woodin huonouteen muttei kauaksikaan jää.

 Vaikka edellytyksiä olisi hienoksi roskaleffaksi niin aivan siihen ei rahkeet kovasta yrityksestä huolimatta riitä. The Killer Shrews on kumminkin sopivan hölmö ja naurettava että huonoista leffoista pitävien kannattaa reilu tunti tälle uhrata.

6/10          

IMDb

The Killer Shrews

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti