perjantai 4. tammikuuta 2013

Flesh and Blood: The Hammer Heritage of Horror


 Dokumentti Britannian elokuva historian menestyksekkäimmästä studiosta jonka merkitys on ollut suuri kaikkialla. Studio kasvoi pikkuhiljaa aloittaen kaiken hyvinkin sovinnaisista elokuvista ja ohjaajat. tuottajat sekä näyttelijät olivat kuin yksi iso perhe. Alkuun tuli muutama draama/musikaali ja siirtymä scifiin loi pohjan suurimmalle menestykselle - kauhulle. Hammer teki suurimmat menestyksensä tällä saralla kun britit teki jotain mitä jenkit eivät uskaltaneet tehdä: Näytetään veri minkä väkivalta aiheuttaa. Lisäksi hiukan paljasta pintaa, malleja, Playboyn keskiaukeama tyttöjä, kaksosia, niin jopas saatiin katsojia.

 Eikä Hammerin aikoihin muut studiot missään tehnyt kauhuelokuvia kuin hyvin satunnaisesti koska niillä ei muka ollut yleisöä joten studion ajoitus oli täydellinen. Kun vielä Universal toimi jakelijana lammen toisella rannalla niin Hammerin tuotokset pelasti yhtiön konkurssilta, yhtiön joka toi valkokankaalle monet kauhu klassikot, samoista tarinoista. Mutta eihän mikään kestä ikuisesti.

 Haastateltaviksi on saatu aikalaisia ja selostajana on täysin oikeutetusti Peter Cushing sekä Christopher Lee ja on tämä ehdottomasti pakko katsottavaa kauhu elokuvien ystäville ja miksei elokuvan historiasta kiinnostuneille. Itse jäin kaipaamaan enemmän efekti puolesta kertovia asioita sillä niitä vain raapaistaan mutta kattava ja mielenkiintoinen dokumentti silti jossa käydään läpi taustoja, kuvauksien aikaisia sattumia sekä jättiläisen synty, nousu ja tuho.

 Sittemmin Hammer Films on palannut kehiin ja tunnetuin tuotanto viime vuosilta on varmaan Daniel Radcliffen tähdittämä The Woman in Black.

8/10

IMDb

Flesh And Blood: The Hammer Heritage of Horror

DVDCompare

-----

Traileria en löytänyt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti