sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Chronicle


 High School opiskelija on hommannut itselleen kameran ja haluaa kuvata kaiken, kotioloistaan, koulusta, kotikadustaan. Valtaosa ihmisistä hänen elämästään tuntuu olevan kusipäitä jotka todellakin ansaitsevat tulevan kohtalonsa.

 Kun kolme samoissa bileissä olevaa opiskelijaa löytää omituisen tunnelin niin sen tutkinnan seurauksena tapahtuu jotain hyvin yllättävää joka muuttaa kaikkien paikalla olleiden elämän ja kohtalon. En mielellään kerro enempää ja kehotankin kaikkia jotka tämän aikoo katsoa olla lukematta leffasta yhtään mitään ennakkoon sillä vaikka elokuvan edetessä jotkin asiat muuttuukin ennalta arvattaviksi niin kokonaisuus on kumminkin yllättävä eikä toteutus haittaa yhtään.

 Kyseessä on siis mockumentary, tyylilaji josta en juurikaan välitä mutta tässä on hyödynnetty kaikki mahdollinen todella hyvin, koko paketti on saatu pidettyä kasassa loppuun saakka ja oman tyylilajinsa parhaimmistoon menee helposti, ellei jopa parhaaksi. Muutaman kerran tuli katsoessa mieleen että mitenkä itse toimisi vastaavanlaisessa tilanteessa, olisiko itsekäs vai ajattelisiko laajempaa kuvaa? Haluan uskoa että laajempi kuva olisi todennäköisempi mutta miten lie, voi olla että itsekkyys veisi voiton ennemmin tai myöhemmin.

8/10

IMDb

Chronicle

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti