perjantai 25. tammikuuta 2013

C.H.U.D. - Full Version


 New Yorkin viemäreissä on jotain jota niissä sekä metrotunneleissa elävät kodittomat pelkäävät ja aseistautuvat niitä varten. Siis ne jotka eivät ole jo kadonneet. Tietenkään poliisi ei kiinnitä asiaan huomiota ennen kuin väkeä häviää maan päältäkin mutta tässä vaiheessa onkin jo isompi salailu käynnissä ja asiat ovat edenneet typerien päättäjien ja jahkailijoiden vuoksi liian pitkälle.

 (Tämähän pätee myös todellisuudessa, kukaan ei uskalla tehdä päätöksiä ellei ole pakko ja kun pakko tulee vastaan niin tuhoa on jo ehtinyt tulemaan sillä päättäjillä on harvoin munaa tehdä asioita niin kuin pitäisi.)

 Onpas Imdb:n sakki taas ollut hakoteillä sillä mielestäni C.H.U.D. on aliarvostettu elokuva joka on jäänyt unholaan ja suuri osa niistä jotka muistaa pitää tätä roskaleffana. Minä en pidä roskana vaan hyvänä pienen budjetin kauhuna. Budjetin pienuus ei juuri näy sillä joka sentti on käytetty juuri oikeisiin asioihin ja kun näyttelijät ovat kaikki asiansa osaavia niin hahmot ovat uskottavia tässä perusteiltaan hyvin yksinkertaisessa mutta toimivassa elokuvassa jollaisia on aivan liian harvassa. Mitään veri showta on turha odottaa mutta hyvin etenevää ja tiivis tunnelmaista kauhistelua kylläkin.

 Jos olet joskus nähnyt vanhan VHS version niin nykyisistä DVD julkaisuista osa on hyvin erilainen ns full version joissa on kohtaus järjestyksiä muunneltu sekä pituutta tullut lisää. Ja nämä muutokset paransivat leffaa entisestään.

9/10

IMDb

C.H.U.D.

DVDCompare

DVD

Trailer

F.K.Ü.: C.H.Ü.D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti