perjantai 12. toukokuuta 2017

Killer Crocodile 2


 Suuri tappajakrokotiili on surmattu ja suo on puhdistettu kaikesta jätteestä. Niin ainakin poliitikot sekä rahamiehet väittävät sillä alueesta on tarkoitus tehdä rikkaiden lomakeskus mutta totuushan on tietenkin jotain aivan muuta. No, krokotiili pääsi hengestään mutta tottakai peto ehti laskemaan munansa ja tietenkin jälkikasvu on mammaa huomattavasti pahempi tapaus.

 Ensimmäinen Killer Crocodile on hyvä huono elokuva ja tällä kertaa jatko-osakin on melkein yhtä hyvä/huono, verta on valitettavasti aivan yhtä vähän kuin ykkösessä mutta onneksi sitä on kompensoitu edes jonkun verran reidellä ja rinnalla. Jonkinlaista jatkumoakin on tehty parin ensimmäisestä tutun hahmon muodossa ja jopa samoilla näyttelijöillä mikä taitaa loppujen lopuksi olla enemmän poikkeus kuin sääntö elokuvien maailmassa, varsinkin pienen budjetin.

 Leffan roska-arvot ovat kliseisiä hahmoja sekä kuppaisia tehosteita myöten kohdillaan ja kaikessa onkin menty sopivasti riman ali. Kokonaisuutta  kuorruttaa ylidramaattisuus joka on suurin syy siihen ettei mitään tunnelmaa pääse vahingossakaan kehittymään.

 Killer Crocodile 2 on kumminkin paikoitellen tylsä eli siksi tämä on vain melkein yhtä hyvä/huono kuin ensimmäinen mutta silti leffa on ihan kelvollista huttua. Harmi vain ettei Debra Karrin näyttelijän ura ollut kovinkaan pitkä (neljä tuotantoa IMDb:n mukaan) sillä neito on kaunis eikä ainakaan tässä sen huonompi kuin muutkaan.

 Leffan loppu on jo yksi syy siihen miksi tämä (ja ensimmäinen) kannattaa roskan ystävän katsoa sillä sen verran huikeaa efektien epäuskottavuutta tarjotaan silmille että ne jää takuulla mieleen.

6/10

IMDb

Killer Crocodile 2

DVDCompare

DVD

Trailer

Killer Crocodile 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti