torstai 18. toukokuuta 2017

Alien: Covenant


 Avaruusalus Covenant matkaa läpi avaruuden kyydissään parituhatta uudisasukasta joiden määränpää on vielä vuosien päässä. Universumi järjestää kumminkin matkalaisille yllätyksen jonka seurauksena he löytävätkin asumiskelpoisen planeetan vain parin viikon matkan päästä. Riski on otettava sillä ketään ei kiinnosta palata hyperuneen mutta mahdollinen uusi asuinpaikka on kaikkea muuta kuin paratiisi.

 Pidän Prometheusta yhtenä parhaista Sci-Fi leffoista vuosikymmeniin vaikka taidankin edustaa vähemmistöä sen suhteen. No, kuten aina niin se ei ole minun ongelmani jos esimerkiksi joku Domelainen nillittää ananas p*rseessä ja toinen sieraimessa asioista jotka ei normaali kuolevaista vaivaa mutta minkäs tekee, elitistinen kriitikko ummetuksineen on oma lukunsa.

 Ja pidin tästäkin, en tosin niin paljon kuin Prometheuksesta mutta Alien: Covenant on hyvä esiosa Alieneihin (joista jopa neljäs on ok) sekä suhteellisen vahva jatko-osa Prometheukselle jonka Jumaluus teemoissa tämäkin hyvin pitkälti etenee. Tarina paljastaa sen mitä edellisen osan selviytyneille tapahtui ja kertoo lisää sitä miksi Xenomorph on sellainen hirviö kuin se on. hiottu tappokone jossa on häivähdys jotain tuttua.

 Vahvat roolisuoritukset on aina plussaa ja tässä niitä riittää vaikka osa hahmoista paperia onkin. Scottin visuaalisuus on edelleen omaa luokkaansa eikä mies onneksi karsasta veren käyttöä vaan roisketta on niissä kohtauksissa joissa sitä tarvitaankin.

 Ongelmaton Alien: Covenant ei ole mutta pahoja kompastumisia on vasta lopussa, tosin silloin vedetäänkin kunnon lipat kun homma menee kovin tutun oloiseksi. Yksi suuri syy lopun ongelmiin on kumminkin mainoskamppanja joka spoilasi aivan s*atanasti, jopa niin sa*tanasti että taidanpa vähentää trailereiden katsomista entisestään.

 Harmi ettei nähtyjä trailereita saa näkemättömiksi sillä se olisi voinut muuttaa elokuvan kokonaisuutta parempaan suuntaa ja harmi ettei loppupuolta oltu mietitty pidemmälle mutta juuri ennen lopputekstejä olevat tapahtumat sai ainakin minut odottamaan lisää. Onneksi näillä näkymin sitä on tulossa ja ainakin Ridley Scottin mukaan jopa yllättävän nopeastikin. HYVÄ!

7,5/10

IMDb

Alien: Covenant

DVDCompare

-----

Trailer

Alien: Covenant

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti