torstai 11. toukokuuta 2017

10 Cloverfield Lane


 Kun Michelle herää auto-onnettomuuden jälkeen maanalaisesta eloonjäämissuojasta eikä sairaalasta niin paniikki nostaa välittömästi päätään, ymmärrettävistä syistä. Kun suojan omistava Howard paljastuu vielä kaikkea muuta kuin helpoksi tai ulospäin suuntautuneeksi ihmiseksi niin epäluulot Howardin kertomasta maailmalopun aiheuttaneesta ydinhyökkäyksestä tai kemiallisesta iskusta vaikuttaa koko ajan epätodennäköisemmältä. Onko Howard vain kaheli vai onko maan päällä oikeasti jotain vialla?

 Cloverfieldiin piti tulla jatkoa ja sen piti olla enemmän ensimmäisen tapainen mutta sitten tuli Pacific Rim ja sotki suunnitelmat. Joten tuottaja J.J. Abrams muutti omia suunnitelmiaan ja ainakin tämän perusteella taidamme olla saamassa jotain mielenkiintoisempaa kuin "pelkän" hirviö elokuvasarjan.

 10 Cloverfield Lanesta liikkui huhuja ettei tätä olisi alunperin tarkoitettu osaksi Cloververseä (oikea termi näille, Googlettakaa vaikka) mutta joidenkin tietolähteiden mukaan tätä tehtiin tietoisena siitä että leffasta tulee osa jotain suurempaa ja kolmaskin osa (jonka työnimenä ainakin oli God Particle) tulenee lokakuussa. Neljännestäkin on huhuja ja sen nimenä joko on tai sitten ei ole Overlord.

 Saa nähdä mutta ainakin 10 Cloverfield Lane on hyvä elokuva jo ihan omillaankin. Leffassa on hyvä tunnelma ja näyttelijät pistävät parastaan. Heistä John Goodman on tosin suveneeristi kuningas mutta se ei kylläkään yllättänyt. mies kun ei ole ainakaan minun nähdäkseni heikkoa suoritusta vielä tehnyt. Myös käsikirjoitus on pysynyt hyvin hanskassa eikä tarinaan ole tungettu tai jätetty ylimääräistä.

 Tämä on ohjaaja Dan Trachtenbergin ensimmäinen elokuva ja toivottavasti ura saa jatkoa, sen verran vakuuttavaa työtä hän ainakin tämän kohdalla onnistui tekemään.

8/10

IMDb

10 Cloverfield Lane

DVDCompare

Blu-Ray

Trailer

10 Cloverfield Lane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti