lauantai 20. toukokuuta 2017

Blood Beach


 Santa Monica Beachin rantahiekassa on jotain joka vetää ihmisen maan sisään eikä hänestä nähdä enää jälkeäkään. Mutta pian jälkiä alkaa löytymään eivätkä ne ole erityisen positiivisia uutisia, ei ellet satu nauttimaan ihmisen kärsimyksestä ja kuolemasta.

 Kun leffalla on näinkin messevä nimi ja ainakin minuun iskevä juliste (Sekä niinkin komea kansikuva kuin omistamassani Espanjalaisen DVD:n kannessa) niin eihän tällaista voinut jättää hankkimatta/katsomatta. Hyvin useasti vain käy valitettavasti niin että mainostarkoitukseen tehty materiaali on toimivampaa kuin itse sisältö.

 Niin kuin nyt sillä mainosmateriaalista sekä lupaavista alkuasetelmista huolimatta Blood Beach on aivan liian vähäverinen sekä muutoinkin tylsä. Koko elokuvan aikana ei tule oikeastaan minkäänlaista tunnelmaa eikä kyllä tuntemuksiakaan, ei hyvässä mutta ei kyllä pahassakaan. Näyttelijät ovat kauttaaltaa keskiverron alapuolella ja jopa Burt Youngin suoritus on valju, kovin tutun oloinen ja valju.

 Blood Beachissä ei ole juurikaan tehosteita mutta ne vähäiset välttää kaiken muun seassa sillä kun rima on alhaalla niin sen alittaminen on likipitäen mahdotonta ja yli pääsee oikeastaan millä tahansa.

 Blood Beach on köykäinen leffa millä asteikolla tahansa eli Huuto.net kutsuu tätäkin silloista "Pakko hankintaa". Milloinkahan sitä oppisi hitsemään itseään?

3,5/10

IMDb

Blood Beach

DVDCompare

DVD

Trailer (PS: Koko leffakin näkyy Youtubesta löytyvän.)

Blood Beach

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti