maanantai 26. joulukuuta 2016

The Secret Life of Pets


 Maxilla on hyvä elämä omistajansa Katien kanssa eikä pieni koira muuttaisi elämästään yhtään mitään. Mutta kuinkas ollakaan, Katie hommaa toisen koiran ja pienen valtataistelun jälkeen kumpikin elikko huomaa olevansa suurkaupungin kaduilla ja sen alla. Eiväkä he ole yksin...

 Kuinka pahasti pettävä voikaan elokuvan traileri olla? Ainakin tämän kohdalla todella pahasti sillä se uutuuden tuulahdus jota tässä animaatiossa piti olla trailereiden perusteella olikin ummehtunutta sekä todella monesti ennenkin nähtyä. Eikä liene kovinkaan monelle tule yllätyksenä jos sanon että trailerissa on ne parhaat vitsit.

 Kyllä, joissain hahmoissa on tenhoa ja joo muutama vitsi nauratti mutta kun hahmoja on todella paljon (siis TODELLA paljon) niin leffa muuttui äkkiä sekavaksi eikä siihen sekavuuteen ainakaan helpotusta tuo se ettei se myöskään pysähdy hetkeksikään vaan vauhtisokeus iskee helposti jatkuvan kohkauksen keskellä.

 Ääninäyttely toki toimi eikä visuaalinen puolikaan aiheuttanut päänsärkyä mutta kun onneton tarina ei toiminut eikä hahmot kantaneet pitkälle niin eipä The Secret Life of Pets kummoisia elämyksiä tarjonnut.

4/10

IMDb

The Secret Life of Pets

DVDCompare

BluRay

BluRay 4K

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti