lauantai 25. helmikuuta 2017

The Wailing


 Poliisit ovat tottuneet ihmisestä lähtöisin olevaan pahuuteen mutta toisinaan se yllättää raakuudellaan. Goksungissa virkaansa toimittava konstaapeli Jong-Goo joutuu kohtaamaan työnsä puolesta ihmisen aiheuttamia julmuuksia mutta mikään ei ole niin pahaa kuin se että oma lapsi joutuu keskelle aluetta vaivaavaa väkivallan aaltoa joka vaikuttaisi olevan jonkinlaisen viruksen aiheuttamaa. Vaikuttaisi...

 En ole vuosiin katsonut juurikaan Aasialaisia elokuvia. Syynä siihen on se että noin 10-12 vuotta sitten elämässäni oli useamman vuoden jakso jolloin en muuta katsonutkaan kuin Aasian tarjoamia ihmeitä kunnes niihinkin kyllästyi sillä vaikka ne toki erilaisia ovatkin verrattuna länsimaiden tuotoksiin niin omat kliseensä Aasialaisissakin on.

 Mutta nyt kun mielenkiinto on taas alkanut heräilemään niin ajoitus ei olisi juurikaan parempi voinut olla sillä The Wailing on hieno elokuva jota kauhuksi voisi kuvailla ja joka jää taatusti toviksi pääkoppaan kummittelemaan. Tarina on monitahoinen ja vaikka kestoa onkin reilut 150 minuuttia niin eipä tuota juurikaan huomannut tapahtumien edetessä vakaasti, ilman turhuuksia. Käsikirjoitus on hyvä ja leffa on syystäkin saanut laajalti maailmalla huomiota sekä kehuja.

 Kaiken kruunaa hyvät näyttelijät sekä hahmot ja käsikirjoittajanakin toimineen Hong-Jin Na: n ohjaus jonka aikaisempiin tuotoksiin on pakko tutustua mahdollisimma nopeasti sillä ainakin tässä miehellä on ollut homma hanskassa.

 The Wailing on tunnelmallinen sekä pienistä onnen hetkistä huolimatta suhteellisen synkkä ja lohduton elokuva joka tarjoaa useammankin yllätyksen. Uudestaan aion katsoa tämän mahdollisimman nopeasti sillä uskoisin että toinen kerta avaa elokuvaa enemmän.

8,5/10

IMDb

The Wailing

DVDCompare

BluRay

Trailer

The Wailing

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti