sunnuntai 26. helmikuuta 2017

The Fog


 Kalastuksella elävän Antonio Bayn kaupungin 100-vuotisjuhla on kynnyksellä ja kuten Amerikkalaisiin perinteisiin kuuluu niin perustajaisiä kiitellään, kumarrellaan ja palvotaan. Amerikan historia on kumminkin verellä kirjoitettu eikä Antonio Bay ole poikkeus mutta toisin kuin monen muun kaupingin kohdalla niin sen asukkaat joutuvat oikeasti maksamaan isiensä synneistä.

 John Carpenter on yksi suosikki ohjaajistani, on ollut jo noin 30 vuotta eikä miehen viimeisimpien tuotoksien heikkoudet tule koskaan tahraamaan hänen hyviä elokuvia joita on kumminkin useampia kuin niitä heikkoja (3) tai jopa surkeita (1).

 The Fog oli ensimmäinen Carpenterin elokuva jonka näin joskus 10-11 vuotiaana ja vaikka katsomiskertoja on kertynyt sen jälkeen ainakin 20 niin edelleen leffa on vaikuttava. Musiikit, valaistus, ohjaus toimii ja yksinkertaisen tarinan hyvä tunnelma pysyy kasassa alusta loppuun. Ja näyttelijät: Adrienne Barbeau, Tom Atkins, Janet Leigh, Nancy Loomis, Jamie Lee Curtis, Hal Holbrook.

 Ne jotka nimiä tunnistaa tietävät että taitoa löytyy paljon ja kaikki taito on hyödynnetty. No, ei Loomis mikään loistonäyttelijä ole mutta jos on ollut Halloweenissa niin se riittää minulle jo suht suureksi meriitiksi ja luontevampi hän tässä on.

 The Fog ei ole täydellinen kuten esimerkiksi The Thing mutta ei herra Carpenterin tarvitse tätä ainakaa hävetä sillä The Fog on edelleen toimiva elokuva, toisin kuin vuonna 2005 tästä tullut Remake joka oli todella surkea esitys.

8/10

IMDb

The Fog

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

The Fog

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti