lauantai 11. helmikuuta 2017

The Demons of Ludlow


 Pieni Ludlown kaupunki täyttää 200 vuotta ja tietysti moista merkkipäivää juhlitaan koko yhteisön voimin. Mutta kuten aina: Mitä pienempi yhteisö niin sitä suuremmat salaisuudet eikä edes hauta pysty niitä salaamaan kun lahjaksi saatu vanha piano päästää sisällään olevan pahuuden vapaaksi.

 Piano kylläkin kuulostaa cembalolta tai muinaiselta syntikalta mutta ei se nyt niin justiinsa ole, varsinkin kun kaikki muukin tässä tekeleessä on ala-arvoista ja oikeakätisen vasemmalla tumputettua.

 Hahmoihin ei ole edes yritetty panostaa kuten ei näyttelijöiden suorituksiin mistään muusta nyt puhumattakaan mutta ei Latviassa syntyneen taidottoman ohjaaja Bill Rebanen ura kovin hohdokas olekaan. Efektit on vähäisiä mutta sitäkin huonompia ja herra Ed Wood Jr: n tuotokset tulevat väkisin mieleen, niistä tosin pidän.

 Jos haluat katsoa mallin siitä millainen on liki kaikilla osa-alueilla epäonnistunut leffa niin katsokaa toki The Demons of Ludlow. Minulle tämä on ontuva vertauskuva siitä ettei oikeakätinen pääse vasemmalla kuin sotkuiseen loppuun, ilman varsinaista tyydytystä.

2/10

IMDb

The Demons of Ludlow

DVDCompare

-----

Leffa löytyy tuolta.

The Demons of Ludlow

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti