lauantai 4. helmikuuta 2017

The Gallows


 Vuonna 1993 menee koulun näytelmä The Gallows pahasti pieleen vanhempien edessä ja vastustelusta huolimatta 20 vuotta myöhemmin sama esitys otetaan uudestaan harjoittelun alle. Osa näyttelijöistä on mukana omista syistään, jopa jossain määrin vastentahtoisesti, mutta se ei estä sitä tosiasiaa että jotain on jälleen tapahtumassa.

 Mockumentary. Eli siinä leffan tyylilaji ja tämä edustaa sitä huonosti. The Gallowsin pitäsi olla myös kauhuelokuva ja sitä tämä p*rkeleen tekele ei todellakaan ole.

 Mennään nyt alkuun tuohon huonosti edustamiseen eli asia yksi: Kameran käyttö on jopa genren muihin tuotoksiin verrattuna todella epäuskottavaa. Asia 2: Kameran takana suuren osan ajasta oleva henkilö on koko ajan äänessä ja kyseessä on vielä harvinaisen raivostuttava hahmo. Asia III: Hyvää tai toimivaa osa-aluetta ei leffassa oikeastaan ole paria hyvää näyttelijää sekä pientä juonen yllätystä lukuunottamatta.

 En keksi syitä miksi suosittelisin tätä kenellekään katsottavaksi, en edes pahimmalle vihamiehelleni. Yksi syy siihen on etten tiedä kuka se edes on ja toinen se että hän todennäköisesti vihaa minua syystäkin joten en viitsi kiusata häntä sen enempää. Välttäkää tätä, muuta en voi sanoa. Teitä on varoitettu.

1,5/10

IMDb

The Gallows

DVDCompare

BluRay

Trailer

The Gallows

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti