sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

The Slumber Party Massacre


 Trish on 18-vuotias nuori nainen jota tympii se että vanhemmat kohtelevat häntä edelleen kuin pentua mutta kun vanhemmat lähtevät reissuun niin hän järjestää koripallojoukkueelleen pyjamabileet. Koska kyseessä on naisten joukkue niin kaikki puhuvat paskaa toisista selän takana ja inhoavat varsinkin uutta tulokasta mutta pahin bileiden pilaaja on kumminkín vankilasta karannut massamurhaaja Russ Thorn joka ei välitä siitä kenet tappaa, kunhan saa tappaa.

 Koska slasherit olivat suosittuja varsinkin 1980-luvun alussa niin ei mennyt pitkää kun eksploitaation kuningas Roger Corman hyppäsi genreen mukaan. Lopputulos on yllättävän vähäverinen mutta runsasrintainen teos eli Cormanin bisnesvainu näkyy samantien: Efektit maksaa, tissit ei ja sama teinipoikien yleisö kiinnostuu molemmista. No, kenties muutkin kuin teinipojat ja koska leffan ohjaajana on nainen niin feministit riisto-mussutuksineen hiljaa! Höllätkää joskus siveysvöitänne niin kenties veri kiertäisi sen verran että sitä riittää korvien väliinkin asti.

 Mallia tähän on otettu mm Abel Ferraran ohjaamasta The Driller Killeristä mutta muutoinhan koko genre on hyvin paljon sitä samaa eli teinejä kuolee ja yleensä suljetussa tilassa ettei kuvauspaikkoja olisi montaa, ne ja kaluston siirtely kun maksaa. Tämäkin tapahtuu suurelta osin samassa talossa mutta vaihtelevuuttakin on, ei tosin paljoa. Aloittelevat näyttelijät ja heidän hahmot ovat pääosin hyviä ja yhdestä heistä, Brinke Stevensistä, tuli yksi 1980-luvun suosituimmista Scream Queeneista vaikka rooli tässä pieni onkin.

 The Slumber Party Massacre erottuu muiden slashereiden joukosta edukseen vaikkei niiden parhaimmistoon pääsekään ja leffa pieksää helposti osan tunnetummista genren edustajista (Varsinkin modernit minkä ei pitäisi kenellekään yllätyksenä tulla sillä siihen ei kummoisia tarvita) ja rahaakin elokuva tuotti parin jatko-osan verran. Niistä jälleen kerran sitten joskus lisää.
 
7,5/10

IMDb

The Slumber Party Massacre

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti