lauantai 11. huhtikuuta 2015

Scarecrows - Unrated Cut


 Sotilastukikohdan palkkatoimiston ryöstäjät ovat saaneet 3,5 miljoonan dollarin saaliin ja he matkaavat kohti Meksikon rajaa varastetulla lentokoneella. Mutta kunniaa ei ole olemassa edes varkaiden keskuudessa ja Bert livistää koneesta laskuvarjolla saaliin kera. Petturin yritys koneen räjäyttämisessä kumminkin epäonnistuu ja pian miehellä on perässä hänen entiset rikostoverit sekä syrjäisellä farmilla ja sen ympäröimällä maissipellolla olevat variksenpelätit.

 Inhoan elokuvissa sitä kun hahmojen ajatukset toimivat kertojan äänenä ja kun tässä on sitä alussa suhteellisen paljon niin päässä kävi jälleen kerran ajatus: Ovatko muistikuvani siitä että tämä on hyvä elokuva jälleen kerran vääriä? Mutta tällä kertaa selostuksella on elokuvassa oikeasti tarkoitus, ei tarinan vääntäminen typerille ihmisille vaikka siltä se alkuun tuntui vaan... Niin no, sanotaan nyt että puheella ja äänillä on elokuvassa keskeinen tarkoitus.

 Muistikuvani olivat joka tapauksessa oikeassa sillä Scarecrows on hyvä elokuva ja jostain syystä harvat tuntevat teoksen. Kauhua enemmän harrastavien keskuudessa elokuva toki tunnetaan ja meidän keskuudessa Scarecrows on syystäkin arvostettu. Leffassa on hyvä, synkkä tunnelma ja vaikka ruumislaskuri ei korkeisiin lukuihin nousekaan niin tylsä tämä ei missään vaiheessa ole. Näyttelijät ovat keskivertoa paremmat monen muun pienen budjetin kauhuleffan rinnalla ja vaikka suuri osa hahmoista onkin rikollisia niin silti he saavat sympatiat puolelleen, ainakin minulta.

 Scarecrows on verinen, pienten hetkien ajan jopa julma muttei kumminkaan sadistinen, joten voin suositella tätä kauhuelokuvista pitäville, varsinkin jos 1980-luvun tyyli yhditettynä 1970-luvun tunnelmointiin kiinnostaa. Edellisestä "Unohdetusta Klassikosta" olikin jo tovi ja minusta tämä ehdottomasti kuuluu niihin.

8/10

IMDb

Scarecrows

DVDCompare

DVD

Movie-Censorship (VAROITUS! SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!!!)

Scarecrows

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti