perjantai 30. tammikuuta 2015

Galaxy Quest


 Galaxy Quest oli pienen budjetin sci-fi sarja joka sai seuraajikseen uskollisia faneja mutta katsojaluvut ei kumminkaan päätä huimanneet ja sarja peruttiin. Mutta nämä uskolliset fanit ovat nykyään sarjan näyttelijöiden ainoa tulonlähde sillä työtarjouksia ei tule kuin liikkeiden avajaisiin ja erinäisiin fanitapaamisiin. Mutta mahdollisuus uuteen kunniaan tulee yllättävää kautta sillä heidät noutaa apua tarvitseva kansa toiselta planeelta joka on ymmärtänyt TV-sarjan hiukan väärin ja on uskonut katsovansa dokumenttia.

 Muistelin Galaxy Questia huomattavasti huonommaksi mutta itse elokuvan sisältö ei sen varsinainen vika ole. Se vika on Tim Allen jota en voi sietää näköjään vieläkään. Muutoin näyttelijät ovat kauttaaltaan laadukkaita ja hahmotkin toimii. Kyllä, jopa Allenin. Leffa on hyvä scifi parodia vaikka itse tarina voisi hyvinkin olla yksi Star Trekin, sen aidon ja alkuperäisen, jaksoista. Silti omaakin on saatu elokuvaan tarpeeksi.

 Kun joukkoon on saatu vielä hyvä ja persoonallinen erilaisten olentojen katras (jopa Futuramassa on käytetty joitain niistä) eikä efekteissäkään valittamista ole CGI.stä huolimatta (alan oikeasti pehmenemään niiden käytön suhteen) niin ei tämän parissa aika täysin hukkaan mene.

7/10

IMDb

Galaxy Quest

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti