tiistai 2. syyskuuta 2014

The Dark


 Annwyn on Walesilaisen mytologian taivas ja sana on kaiverrettuna Syöksykalliona tunnetun jyrkänteen päällä olevan muistokiven kylkeen. Tältä kalliolta hyppäsi 50 vuotta aiemmin paikallisen papin sekoittamat seurakuntalaiset kuolemaansa, päästäkseen taivaaseensa. Samaisen kallion vieressä on Jamesin talo jonka läheltä katoaa meren syleilyyn Jamesin sekä Adèllen tytär Sarah ja etsintöjen jatkuessa alkaa talon historia paljastumaan kuten myös seurakunnan synkät salaisuudet.

 Pidin todella paljon ohjaaja John Fawcettin Ginger Snapsistä (IMDb) joten jonkin asteisia odotuksia oli tätä Simon Maginnin Sheep novelliin perustuvaa filmatisointia kohtaan. Simon Maginn alkoi kylläkin kiinnostamaan tämän jälkeen sillä tarina on hyvä mutta elokuvaksi se ei ole kääntynyt kovinkaan kummoisesti. Hankala tietysti sanoa onko novellissa ne samat ongelmat kuin tässä kun ei ole kyseitä teosta lukenut mutta leffa on tylsä ja ennaltaarvattava eikä Maria Bello ole koskaan ollut näyttelijänä kummoinen, tällä kertaa hän on vaan jopa normaalia rasittavampi ja nainen olisi voitu korvata vaikka mopilla jos roolin elävyyden parantamista ajattelee. Naisen hahmokin on rasittavuudessaan omaa luokkaansa eikä tilanne parannu loppua kohden mutta onneksi edes Sean Bean on hyvä, niinkuin useimmiten onkin, mutta tällaisissa miehen kyvyt menee täysin hukkaan.

 The Dark on vaipunut elokuva historian Unhola-osastoon ja minun puolesta saa siellä pysyäkin vaikka kai tästäkin joku pitää, maailmassa on kumminkin sen verran paljon outoja ihmisiä.

3/10

IMDb

The Dark

DVDCompare

DVD

Trailer



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti