tiistai 1. heinäkuuta 2014

Welcome to the Jungle


 Beck haluaisi olla kokki mutta tällä hetkellä hänen on kumminkin oltava velkojen perintä hommissa eikä ne aina suju kovinkaan helposti mutta kun on pakko niin on pakko. Mutta kun hän saa tilaisuuden päästä omista veloistaan hakemalla (Lue: sieppaamalla) pomonsa poika pois Amazonilta niin Beck tarttuu hetkeen mutta poika ei ole asioista samaa mieltä, aivan kuten ei ole viidakossa sijaitsevan kultakaivoksen johtajakaan.

 Welcome to the Junglessa on kaikki elementit mitä hyvä toimintaa ja seikkailua yhdistävä elokuva tarvitsee: Juonta tarvittavan verran, menoa, mäiskettä ja meininkiä jottei tylsyys pääse yllättämään sekä hyviä hahmoja. No, tuo viimeinen ei ihan päde sillä jos elokuvassa on Sean William Scott niin hän on aina se heikko lenkki ja miehen ainoa hyvä suoritus onkin ollut olla äänenä opossumille Ice Age animaatioissa. Tässä hänen hahmonsa ottaa onneksi sen verran tasaiseen tahtiin turpaansa että se aiheuttaa jonkinasteista nautintoa ja sitä kautta miehen työn tason sietää paremmin muttei täysin. Mutta onneksi mukana on Dwayne Johnsonin lisäksi mm Rosario Dawson, joka ulkoisten avujensa ohella omaa lahjoja näyttelijänäkin, ja Christopher Walken joka on aina Näyttelijä vaikkei nyt sieltä monipuolisimmasta päästä olekaan ja Arnold Schwarzeneggerin cameo, vaikka lyhyt olikin, nostatti pienen hymyn huulille.

 Vaikka elokuvan elementit ovatkin läsnä niin toteutus jää kumminkin hiukan puolivillaiseksi. Pitkän näyttelijän uran tehnyt ohjaaja Peter Berg onnistuu kylläkin hyvin työssään ja ainoa suuremman Nurinan aiheuttava tekijä onkin Sean William Scott josta on pakko vähentää yksi piste eli jos sulatat miehen "taidot" niin 7/10 on sinulle sopivampi pisteytys. Minä en sulata...

6/10

IMDb

Welcome to the Jungle

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti