lauantai 19. heinäkuuta 2014

The Hunted


 Aaron Hallam on huippuunsa koulutettu erikoisjoukkojen sotilas joka on tehnyt pahoja asioita mutta hän on nähnyt vielä enemmän pahaa ja vaikka mieli onkin koulutettu sietämään paljon niin loputtomiin se ei kumminkaan kestä. Siviilissä arkaluontoisia asioita tietävä Hallam pistääkin metsästäjiä lihoiksi ja hänen peräänsä lähtee jäljittäjä L.T. Bonham, FBI sekä Puolustusministeriö joka haluaa Hallamin itselleen. Yhden miehen kiinni saaminen ei ole kumminkaan helppoa.

 The Hunted perustuu kuvauksissakin teknisenä neuvonantajana toimineen Tom Brown Jr: in oikeaan kokemukseen jossa hänet pyydettiin jäljittämään erikoisjoukkojen kersanttia joka pakoili lakia. Tästä Brown kertoo kirjassaan Case Files of the Tracker ja osa käsikirjoituksesta onkin otettu sitten David Morrellin First Blood kirjasta, joka onkin sitten useammalle tutumpi Sylvester Stallonen tähdittämänä elokuvana, mutta on sekaan saatu jotain omaakin enkä ymmärräkään täysin sitä miksi monet haukkuvat tätä Rambo-kopioksi. John Rambo ei ollut vainoharhainen hullu vaan mies jolla on periaatteet sekä oikeudentaju joka Aaronilta puuttuu täysin ja Hallamilla ei ole selkeää motiivia rikkoutuneen mielen lisäksi. Yhtäläisyyksiä tässä toki on mainuttuun klassikkoon mutta elokuvana First Blood on huomattavasti parempi.

 Elokuvan kantavana voimana on del Toro sekä Jones joiden työskentelystä olen aina pitänyt ja kun liki kaikki muu jää valjuksi niin ei The Hunted nouse kovinkaan korkealle ohjaaja William (The Exorcist) Friedkinin meriiteissä. Taistelulajeista tiedän suurin piirtein sen verran kun olen elokuvista oppinut (No, ehken hiukan todellisuudestakin) ja leffan veitsillä tehdyt kaksintaistelut ovat ainakin minusta hienoja ja realistisen oloisia. Siitä kuuluu kiittäminen kahdelle veitsi ekspertille jotka del Toro hankki kuvauspaikalle näyttämään miten homma oikein toimiikaan

 Harvoin olen sitä mieltä että elokuva on liian lyhyt mutta tässä useat kohtaukset olisivat vaatineet parempaa pohjustamista sillä tällaisena monet asiat tuntuvat hutaisten vasemmalla kädellä tehdyiltä. En tosin tiedä kuinka paljon niistä voidaan laittaa jälkituotannon ja tuottajien piikkiin eli paljonko kuvamateriaalia onkaan lattialle päätynyt? Tällaisenaan elokuvan katsoo loppuun ilman pahempia raivo kohtauksia mutta kyllä The Huntedin tekijä porukalla olisi parempaan pitänyt pystyä.

6/10

IMDb

The Hunted

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti