sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Rosemary´s Killer - Unrated Cut


 Toinen Maailmansota on juuri päättynyt ja sotilaat ovat palanneet kotiin. Kaikki eivät kumminkaan ole iloisia paluustaan sillä elämä ei menekään niin kuin ennen sotaa oli tarkoitus eikä kuolemilta vältytä pienessä kaupungissa New Jerseyssä kun joku murhaa Rosemaryn poikaystävineen. Syyllinen ei jää kiinni ja 35 vuotta menee rauhallisesti mutta kun tanssiaiset koittavat vuonna 1980 niin sotilaaksi pukeutunut tappaja palaa ja opiskelijat alkavat harvenemaan.

 Ja tehokkaasti. En tarkoita määrää sillä se on slasher mittakaavassa maltillinen vaan kuolemat ovat näyttäviä sekä tylyjä ja niiden tunnelma on todella toimivaa. Tästä on kiittäminen efektimestari Tom Savinia jonka ura sotavalokuvaajana Vietnamin sodassa näkyy miehen töissä, vaikka mitään yltiörealismia onkin turha odottaa, mutta myös ohjaaja Joseph Ziton osaaminen lajityypin parissa on toimivaa. Savini/Zito kaksikon yhteistyöhän jatkui onnistuneesti vuonna 1984 Friday the 13th: The Final Chapterissä (NurinaNurkka) joka on yksi kyseisen sarjan parhaista.

 Elokuvan tunnelma on muutenkin hyvä ja vaikka henkilöhahmot ovatkin tutun oloisia lukuisista muista slashereistä niin ensimmäisen vartin jälkeen moinen ei häiritse. Toisaalta ei pidä unohtaa että Rosemary´s Killer (Joka tunnetaan paremmin nimellä The Prowler ja minulla on suunnattomia vaikeuksia tottua Nurinan otsikon nimeen mutta se on omistamani leikkaamattoman brittiversion kannessa ja alkuteksteissä) oli ensimmäisten joukossa 1980-luvun alun slasher buumissa eli elokuva oli edelläkävijä jota muut sitten kopioivat.

 Yksi slasherin toimivuuteen vaikuttava tekijä kuolemien lisäksi on tietenkin elokuvan tappaja joka ei tässä pääse Jason Voorheesin tai Michael Myersin tasolle mutta toimiva hän kumminkin yksinkertaisuudessaan on. Miinuspuolena elokuvassa on osa Richard Einhornin musiikeista, murhaajan henkilöllisyyden arvattavuus ja loppupuolella oleva kohtaus jota katsoessa ei ensin tiennyt itkeäkö vai nauraa (Päädyin nauruun) mutta muutoin Rosemary´s Killer on slashereiden parhaimmistoa vaikkei terävimpään kärkeen pääsekään.

8/10

IMDb

Rosemary´s Killer

DVDCompare

DVD

BluRay

Movie-Censorship (VAROITUS!!! SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!!!)

Rosemary´s Killer a.k.a. The Prowler

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti