tiistai 29. heinäkuuta 2014

Legion


 Los Angeles, 23. joulukuuta. Ihmiskuntaan kyrpiintynyt jumala haluaa hävittää luomuksensa ja tehtävää varten hän lähettää maahan arkkienkeli Michaelin. Michaelilla on kumminkin omat suunnitelmansa ja niin hän sekä kourallinen ihmisiä nousee luojaansa vastaan.

 Koska ohjaaja Scott Stewartin Priest (NurinaNurkka) oli katsottava "aivot narikkaan" elokuva ja Dark Skies (NurinaNurkka) oli ainakin minulle positiivinen yllätys niin pitihän se ohjaajan esikoinenkin joskus katsoa. Ja kyllä tämän esikoisohjaukseksi tunnistaakin sillä käsikirjoitukseen, joka on osittain Stewartin käsialaa, on yritetty tunkea hiukan kaikkea eikä pohjimmiltaan näin yksinkertainen tarina olisi tarvinnut osaa kohtauksista vaan suoraviivaisempi lähestymistapa olisi ollut toimivampi. Elokuva on kliseinen ja vaikka joitain yllätyksiä löytyykin niin silti Legion on pääosin turhan ennalta arvattava.

 Elokuvan tarina alkaa kohtalaisen lupaavasti mutta sen kulku pysähtyy välillä liki täysin noin puoleksi tuntia ja sen aikana saadaan toinen toistaan turhempia dialogi kohtauksia joissa hyvät näyttelijät, jopa Paul Bettanykin on pääroolissa yllättävän hyvä, tekevät parhaansa mutta hahmoihin ei siltikään saada kovasta yrittämisestä huolimatta minkäänlaista syvyyttä.

 Legion on paikoitellen yllättävän synkkä ja tyly, varsinkin Hollywood mittakaavassa, sekä visuaalisesti näyttävä mutta noin puolen tunnin jälkeen toivo elokuvan suhteen on jo mennyt eikä se enää palaa kuin lyhyiksi hetkiksi.

3/10

IMDb

Legion

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti