lauantai 17. toukokuuta 2014

Twilight Zone: The Movie



 Twilight Zone: The Movie on prologin ja neljä varsinaista tarinaa sisältävä antologiaelokuva. Ensimmäisessä tarinassa rasistinen ja kovaääninen kusipää saa ansionsa mukaan ja toisessa vanhainkodin tylsistyneitä asukkaita alkaa jälleen lapsetuttamaan, yöllisten leikkien opettaessa heille edelleen jotain uutta elämästä. Kolmannessa tylsistynyt opettajatar kohtaa helvetillisen (Eli minun nähdäkseni aika normaalin) lapsen ja neljännessä lentopelkoinen mies saa oikean syyn peloilleen.

 The Twilight Zone oli suosittu TV-sarja 1959-1964 ja kun lapsuutensa sarjan parissa viettäneet ohjaajat saivat tarpeeksi mainetta ja rahaa niin he tekivät yhteistyönä tämän. John Landis, Steven Spielberg,  Joe Dante ja George Miller on tosin jokainen luonut omillaan jotain parempaakin mutta kyllä The Moviessakin on enemmän hyviä puolia kuin huonoja vaikka Steven Spielbergin tarina onkin Spielbergiä heikoimmillaan ja samaa aihetta lapsuuden kaipuusta hän on pääpiirteiltään käyttänyt useammassakin tuotannossaan. Mutta Landis, Dante ja varsinkin Miller onnistuu hyvin omissa osioissaan joista Millerin ohjaamaa tarinaa lentämisen mahdollisista vaaroista onkin parodioitu useasti, kuten John Lithgown hienoa roolisuoritustakin. Twilight Zone: The Movie menestyi teattereissa aikoinaan sen verran hyvin että jopa kuopattu sarjakin elvytettiin uudestaan vuosiksi 1985-1989 menestyksekkäästi mutta vuoden 2002-2003 uudestaan lämmitys yritelmä tyssäsi lyhyeen.

 Twilight Zone: The movie on minulle paluuta lapsuuteen mutta ei tämä huono elokuva vieläkään ole vaikka sisältääkin vaihtelevan tasoisia osiota. Mutta niin taitaa sisältää melkein jokainen antologiaelokuva?

7/10

IMDb

Twilight Zone: The Movie

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti