torstai 26. joulukuuta 2013

Sphinx


 Egypti, Theba, Kuninkaiden laakso, 1301 eaa. Joukko haudanryöstäjiä jää kiinni rysän päältä ja heidän rangaistuksena on kuolema. Kirouksia ladellaan ja Tutankhamenin haudasta tulee kuuluisa sen myöhemmin löytäneiden länsimaalaisten Carterin ja Lord Carnarvonin mystisten kuolemien johdosta (Kuolemat ja niiden olosuhteet on tosin myöhemmin todistettu huomattavasti arkipäiväisemmiksi kuin tarinat kertovat). Loikkaus nykypäivään, 1981, ja utelias arkeologi sotkeutuu Egyptin antiikkiesineiden mustanpörssin kauppaan jossa pääsee helposti hengestään jopa ilman kirouksia.

 Sphinx perustuu Robin Cookin kirjaan joka on jäänyt itseltäni lukematta syystä että kun on lukenut yhden Cookin, on lukenut kaikki. Tai niin ainakin luulin sillä tämä ei ainakaan ole lääketieteen maailmaan sijoittuva tarina, vaikka samoja kaavoja etenevä hahmoineen onkin. Mutta olipa kirja kuinka hyvä tai huono tahansa niin elokuva on heikko eikä jännitystä pääse muodostumaan missään vaiheessa. Päähenkilö on rasittava ja sivuhahmot, pääosin ainakin näennäisesti egyptiläisiä, ovat liki poikkeuksetta idiootteja, kusipäitä tai rikollisia.

 Pari kelvollista näyttelijää on joukkoon eksynyt, Frank Langella ja John Rhys-Davies, ja miksipä ei olisi sillä ohjaaja Franklin J. Schaffner tuli tunnetuksi viimeistään The Planet of the Apesilla ja Cookin nimi oli kovassa nousussa 1980-luvun alussa, filmatisoinnit tosin ovat olleet järjestään heikkoja eikä hän oikeasti ole kummoinen kirjailijakaan.

 Elokuva on tylsä ja ylipitkä tusinatrilleri , ei aihepiiriltään mutta kun kaikki etenee kaavojen mukaan niin ei tästä jää käteen yhtään mitään. Pikku plussaa osittain oikeista kuvauspaikoista mutta ymmärrän kyllä miksi tämä oli aikoinaan floppi. 14 miljoonan budjetti ja 800 000: n ainakin silloinen tuotto ei mene millään matikalla hyväksi tulokseksi.

2/10

IMDb

Sphinx

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti