sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Exit Wounds


 Orin Boyd on Detroitilainen poliisi jolla on tervettä järkeä eli käskyjen kuuntelun kanssa on hiukan ongelmia eikä johtoporras pidä moisesta vaikka tuloksia syntyykin. Päättäjät eivät kumminkaan pääse eroon miehestä joten Boyd siirretään kaupungin pahimpaan poliisipiiriin ja eipä aikaakaan kun mies on uusissa vaikeuksissa. Kenties elämänsä suurimmissa sillä joillain piirin poliiseista on sivubisneksiä jotka eivät kestä päivänvaloa.

 Pidän ohjaaja Andrzej Bartkowiakin Doomista (NurinaNurkka) mutta vaikka tämä on Steven Seagalin parhaimmistoa viimeisen 15 vuoden ajalta niin ei muutamat hyvät vitsit ja toimintakohtaukset tee hyvää elokuvaa vaan noiden asioiden ympärillä pitäisi monen muunkin asian toimia. Heikoin lenkki elokuvassa on tietenkin räppäri DMX ja vaikka Tom Arnold onkin paikoitellen hauska niin välillä ärsyyntyminen on todella lähellä. Seagalille nostan hiukan hattua sillä mies on roolissaan yllättävän itseironinen mutta ilman tökeröä vaijereiden käyttöä taistelukohtauksissa miehen suoritusta olisi ollut huomattavasti miellyttävämpää katsoa.

 Vaikka Exit Woundsin käsikirjoitus onkin huomattavasti monimutkaisempi kuin lukuisissa muissa toimintaelokuvissa, kuten vaikka Seagalin Half Past Deadissä (NurinaNurkka), niin silti leffa ei pääse kunnolla potentiaaliinsa sillä kokonaisuutta vaivaa hätäilyn maku mikä on varsinkin erittäin lupaavan alkupuoliskon jälkeen sääli. Eikä ärsyttävät musiikit todellakaan auta asiaan.

5/10

IMDb

IMDb

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti