perjantai 28. kesäkuuta 2013

Event Horizon


 Vuonna 2040 ihmiskunnan teknologia on kehittynyt jo niin pitkälle että avaruuden ihmeitä on päästy näkemään kauemmaksi kuin koskaan ja aurinkokuntamme rajoja on lähetetty tutkimaan Event Horizon niminen alus jonka tuhoutuminen Neptunuksen takana on avaruushistorian pahin onnettomuus. Seitsemän vuotta myöhemmin alus  kumminkin ilmestyy täysin ehjänä takaisin ja tilannetta tarkistamaan lähetetään pelastusalus Lewis & Clark. Mutta julkisuuteen ei ole kerrottu kaikkea Event Horizonista ja on olemassa pahempiakin paikkoja kuin kylmä, pimeä avaruus.

 Event Horizon on Paul W.S. Andersonin paras elokuva ja muutoinkin hyvä tieteiskauhu joka on kieltämättä lainaillut joistain klassikoista mutta on kumminkin onnistunut sekä pohjimmiltaan persoonallinen ja kaikin puolin hyvin tehty sekä näytelty, Sean Pertwee kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihin, leffa jonka perusteella aloinkin aikoinaan seuraamaan Andersonin uraa. Toki olin Mortal Kombatin nähnyt ja yritän vieläkin toipua siitä traumasta mutta tämän perusteella kyseessä oli lupaava tekijä. Ajan kuluminen on valitettavasti todistanut Soldieria ja Resident Eviliä ja tätä lukuunottamatta Andersonin tyystin munattomaksi ohjaajaksi sekä käsikirjoittajaksi joka ei uskalla tehdä mitään persoonallista vaan nuolee studioitten pomoja surutta kesyillä ja valmiiksi pureksituilla ratkaisuilla. Syynä tähän lie esikoisohjaus Shoppingin aikoinaan saama sensurointi sekä kieltäminen ja pitihän ohjaajan tätäkin siistiä. Director´s Cuttia on lupailtu yli kymmenen vuotta eli en taida pidätellä hengitystä sen suhteen.

 Event Horizon on tunnelmallinen ja synkkä sekä siistimisestä huolimatta yllättävän verinen elokuva johon kauhufanien kannattaa tutustua. Mutta jos kuulut "Ei tuollainen ole mahdollista"-mussuttajiin niin genre ylipäätään on sinulle väärä, näin ollen uutiset se ainoa suositeltava vaihtoehto, ja kannattaa varmaan tämäkin ohittaa.

8/10

IMDb

Event Horizon

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

F.K.Ü.: Black Hole Hell


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti