sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Critters 3


 Kun Clifford palaa vähemmän hohdokkaalta lomareissulta kahden lapsensa kanssa niin hän joutuu pysähtymään Grovers Bendin kupeessa. Pysähdyksen aikana matkailuauton tapaiseen hiipii kumminkin jotain karvaista ja hampailla varustettua jotka kulkeutuvat heidän mukanaan ränsistyneeseen kerrostaloon jota perhe kutsuu kodiksi. Ja aivan kuin ei olisi jo tarpeeksi paha että vuokranantaja on päästänyt tarkoituksella talon ränsistymään liki asumattomaan kuntoon niin harvat jäljellä olevat asukkaat joutuvat vielä huomaamaan olevansa kaiken lisäksi ruokalistalla.

 En pitänyt tästä julkaisun aikoihin sillä sarjan kolmas osa ei ollut sitä mitä odotin toiminnallisen kakkosen jälkeen. Halusin silloin enemmän menoa, meininkiä ja ruumiita ja kun tämä paljastui enemmän ensimmäisen kaltaiseksi niin silloin koin tämän pettymykseksi. Enää en sillä vaikkei tämä edeltäjiensä tasolle pääsekään niin silti kyseessä on hauska ja viihdyttävä elokuva jonka parissa ei pääse tylsistymään. Nakertajia on vähemmän kuin aikaisemmissa mutta niistä on kumminkin saatu jälleen hyvännäköisiä sekä hauskoja ja vaikka muutama enemmän ei olisikaan ollut pahitteeksi niin hyvinhän ne toimii ja esittelevätpä karvapallot jälleen uusia asioita itsestänsä. Ja onnistuvat jälleen olemaan hyvin sympaattisia syömäkoneita. Tästä sai muuten erään Leonardo DiCaprion elokuvaura alkunsa ja ei hän nuorenakaan huono ole ollut. Välillä tuli vaan niin käsittämätöntä roskaa (mm. Titanic ja Romeo & Juliet) että ymmärrän kyllä miksi miestä niin moni vihaa. Enemmän niitä hyviä kumminkin  on.

 Yllättävän kevyt kauhukomedia jollaisesta B-leffa fani voi nauttia, muiden kannattaa katsella jotain muuta. Kuten vaikka nuo edellä mainitut, kriitikoiden ja massojen ylistämät, DiCaprion tuotokset.

7/10

IMDb

Critters 3

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti