maanantai 3. kesäkuuta 2013

The Horror Show - Unrated


 Kun etsivä Lucas McCarthy saa viimein kiinni sarjamurhaaja Max Jenken niin hän luulee pääsevänsä jälleen normaalielämään sillä kiinni saamisen hinta on ollut kova. Painajaiset kumminkin jatkuvat ja oma perhekin on huolissaan Lucasin voinnista mutta kun Jenken teloituspäivä koittaa niin toiveet asioiden normalisoitumisesta ovat korkealla. Toiveet on kumminkin turhia sillä vaikka Max on kuollut ja kuopattu niin vaikuttaisi siltä että hänen uhkauksensa Lucasin elämän pilaamisesta jatkuisi kuolemasta huolimatta.

 Toinen käsikirjoittaja Allyn Warner halusi nimensä poistettavaksi alkuteksteistä ja näin ollen Alan Smithee sai taas yhden teoksen nimiinsä. Syytä en tiedä enkä ymmärrä sillä kyseessä on hyvä ja yllättävän brutaali kauhuelokuva hyvillä näyttelijöillä joista varsinkin Brion (R.I.P.) James on naurua myöten iljettävyyden perikuva Max Jenkenä. Ja Lance Henriksen on aina hyvä vaikkei hänen elokuvansa kaikki olekaan. The Horror Show tunnetaan täälläpäin paremmin House 3:na mutta alunperin tätä ei ollut tarkoitettu koko sarjaan, ilmeisesti kansainvälisille markkinoille oli helpompi päästä tunnetumman nimen ansiosta. The Horror Show jäi joka tapauksessa syyttä Wes Cravenin kesymmän mutta samankaltaisen Shockerin varjoihin julkaisunsa jälkeen vaikka tämä tulikin liki kuusi kuukautta aikaisemmin ja olisi ansainnut joka tapauksessa suurempaa huomiota kuin sai.

 Suomessa myynnissä oleva Naapurissa Kummittelee 3 versio on noin 30 sekuntia lyhyempi R-Rated teatteriversio mikä on sääli sillä vaikka leffan alku on tehokas siinäkin versiossa niin leikkaamatonta Unrated versiota kannattaa silti harkita etsiä vieläkin rajumman aloituksen vuoksi. Muut leikkaukset ovatkin sitten parin sekunnin luokkaa.

 Liki unholaan painunut 1980-luvun lopun kauhuleffa joka kannattaa genren fanien katsoa, kuten myös muitakin vuosi sitten kuolleen ohjaaja James Isaacin tuotoksia, ja vaikka nyt "sarjan kolmas" onkin niin aikaisempien osien näkeminen ei ole välttämätön jatkuvuuden kannalta.

8/10

IMDb

The Horror Show

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti