maanantai 8. tammikuuta 2018

One Missed Call


 On mukava saada puhelu, viesti/kuvaviesti tai jopa ääniviesti joltain läheiseltä. Mutta kun nämä viestit tulevat omasta numerosta parin päivän päästä tulevaisuudesta niin asiassa on kieltämättä jotain häiritsevää, varsinkin kun yhteydenotto tulee puhelimen omistajan kuolin hetkeltä sekä omalla, tutulla äänellä/naamalla. Ja kun muutama Yumin ystävä on päässyt hengestään niin nyt olisi hänen vuoronsa.

 Takashi Miike on takuulla yksi tuotteliaimmista ohjaajista koskaan ja miehen sadas julkaistiin äskettäin Euroopassakin. Tosin nro 101 on julkaistu Japanissa ja nro 102 on jo jälkituotannossa. Tahti on ollut kova sillä nro 1 tuli 1991.

 Joukkoon mahtuu toki heikkojakin esityksiä mutta suoranaisesti huonoa en muista Miikeltä nähneeni (noin 70 on kylläkin näkemättä) eikä miehen työt missään nimessä helppoa katsottavaa ole (Ichi the KillerAudition). Minulle pahin ongelma Miiken leffoissa on ollut joidenkin liika kesto ja tämä on yksi niistä sillä tämäkin olisi voinut olla helposti ainakin kymmenisen minuuttia lyhyempi jolloin leffa olisi ollut myös tehokkaampi.

 Mutta hyvä tämä on tällaisenakin joka näkyi myös lippuluukuilla sillä O.M.C. oli Miiken silloisen uran suurin hitti ja sai kaksi jatko-osaakin (Jenkit luonnollisesti yrittivät hyödyntää menestystä surkealla Remakella) ja miksi ei olisi sillä One Missed Call on pääpiirteiltään tunnelmallinen kauhuelokuva joka onnistuu välttämään suurelta osin Aasialaisen kauhuelokuvan kliseet. Joskaan ei kaikkia mutta jokaisessa kulttuurissa on ne omat pelkoa aiheuttavat tekijät ja Aasiassa pelätään näköjään lapsia sekä pitkiä hiuksia. No, lapset ymmärrän sillä onhan ne kammottavia.

 Oma Miike-suosikkini on The Happiness of the Katakuris mutta ei Ichi the Killer, Audition tai tämä kovinkaan kauas jää ja ainoa asia joka yhdistää noita neljää mainittua elokuvaa on se että niissä on sama ohjaaja, jokaisen tyylilaji kun on erilainen. Ja sehän se Miiken vahvuus onkin.

7,5/10

IMDb

One Missed Call

DVDCompare

DVD

Trailer

One Missed Call

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti