maanantai 29. tammikuuta 2018

Memories of Murder


 Etelä-Korea, 1986. Sarjamurhaaja aloittaa uraansa syrjäisellä maanviljelyalueella jonka poliisivoimissa on toivomisen varaa, pelko, pahoinpitely sekä kiristys kun ei juurikaan auta oikean syyllisen löytymiseen. Pohjois-Korean hyökkäykseen jatkuvasti valmistuva väki vaatii tuloksia joten paikalliset saavat apuja Seoulista asioihin enemmän perehtyneen etsivän verran mutta murhaaja on kumminkin koko ajan askeleen edellä.

 Memories of Murder perustuu tositapahtumiin ja toisin kuin Amerikkalaiset "Perustuu Tositapahtumiin"-vastikkeensa niin tämä on suhteellisen uskollinen totuudelle vaikka toki muutoksiakin löytyy.

 Se minkä verran henkilöhahmoja on muokattu ei ole minun tiedossa mutta jos tapausta alunperin tutkineet etsivät olivat samankaltaisia kuin tässä niin termi "Police Brutality" käy useammin kuin kerran mielessä. No joka tapauksessa oikeassa elämässä murhaaja teki tuhojaan 1986-1991 raiskaten ja tappaen 10 naista. Tässä tahti on nopeampi ja muutoksen ymmärtää noin tarinankerronnallisessa mielessä ja koska aihekin on synkkä niin niin on myös kuvallinen kerrontakin ja sellainen teos kuin Se7en on takuulla ollut tekijöille tuttu.

 Memories of Murder on hieno elokuva ja ymmärrän vallan mainiosti sen miksi tämä oli tulevaisuudessa Korean Saarena tunnetun valtion katsotuin elokuva ilmestyessään. Suurin syy siihen on tainnut kumminkin olla se että kyseessä oli Etelä-Korean ensimmäinen sarjamurhaaja ja tapahtumista oli mennyt vasta noin 17 vuotta ennen tämän julkaisua joten uskoisin että niinkin pienen valtion kansaa tapaus on takuulla järisyttänyt sillä totuushan on aina pahempaa kuin elokuva.

 MoM on jäänyt häpeällisen pienelle huomiolle kuten tietysti moni muukin hyvä elokuva ja toivottavasti tilanne tämän kohdalla muuttuu. Itse nostan tämän osaksi "Unohdettu Klassikko"-elokuviani The Ninth Configurationin jatkoksi.

PS: Olen käyttänyt osassa Unohdetuissa kirjoitusasua "Unohdettuihin klassikoihin" joten niitä on sitten enemmältikin, The Burning näkyy olevan ainakin yksi. No, pitää joskus yhdenmukaistaa asioita.

8,5/10

IMDb

Memories of Murder

DVDCompare

DVD

Blu-Ray

Trailer

Memories of Murder

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti