lauantai 10. lokakuuta 2015

The Hidden


 Jack DeVries oli leppoisa, mukava kaveri mutta viimeisen kahden viikon aikana hän on tappanut ja ryöstänyt sydämensä kyllyydestä sekä ajellut varastetuilla Ferrareilla ja kuunnellut heavyä. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja DeVries pääsee hengestään mutta syyllinen Jackin tekoihin pääsee pakoon sillä mies ei ollut aivan sitä miltä ulospäin näytti ja sisin ratkaisee, varsinkin jos se kykenee muuttamaan toiseen vartaloon.

 The Hidden kuului peruskoulun aikoihin suosikkeihini mutta edellisestä katsomiskerrasta oli tälläkin kertaa vierähtänyt jo tovi jos toinenkin. Mutta pidin tästä aikoinaan paljon ja sen muiston perusteella etsin tätä useamman vuoden kokoelmiini. Oliko elokuva pitkän etsinnän arvoinen?

 Olihan se ja vaikka Jack Sholder ohjasikin ennen tätä yhden huonoimmista A Nightmare on Elm Streeteistä, tosin syy ei todellakaan ollut ohjauksessa vaan käsikirjoituksessa, niin The Hidden onkin sitten yksi aliarvostetuimmista ja parhaista sci-fikauhuista joita minä tiedän. Moni joka väittää olevansa kasarifani ei edes tiedä tämän olemassa oloa mikä on minusta hyvin outoa sillä The Hidden on hyvin ohjattu ja näytelty elokuva jonka hahmoissa ei ole turhia joukossa.

 Juoni on kieltämättä vain muunnelma Invasion of the Body Snatchersistä tai The Thingistä ja Michael Nourin sekä Kyle MacClachlanin näyttelemien poliisien kanssa käymisestä tulee väkisin mieleen monet ns Buddy Cop-leffat, joita esimerkiksi loistava Lethal Weapon edustaa, mutta selkeistä vertauskohdistaan huolimatta The Hidden toimii ja vaikka elokuva ei olekaan efektipainoinen niin ne vähät mitä leffassa on täyttää tehtävänsä hyvin.

 Leffa sai todella surkean jatko-osan jota ei voi suositella kenellekään mutta The Hiddenin hyvyyteen moisen tekeleen tai lukuisien matkijoiden olemassa olo ei vaikuta ja elokuva on pitänyt pintansa, ainakin kasarifanin silmissä, vaikka soundtrack herättääkin hilpeyttä. Mutta positiivista hilpeyttä ja siitä näyte lopussa.

8,5/10

IMDb

The Hidden

DVDCompare

DVD

Trailer

Shock Paris - On Your Feet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti