sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Night of the Comet


 On joulun aika ja komeetta joka on käynyt maan lähellä 65 miljoonaa vuotta sitten on jälleen tuloillaan ja pyyhkäisee pyrstöllään palloamme. Suuri osa väestöstä odottaa innolla tiedemiesten lupailemaa valoshowta mutta seurauksena onkin jotain huomattavasti vakavampaa kuin silmävaurio liian kirkkaiden valojen tuijottelusta.

 Post-apokalyptiset leffat voivat olla todella hyviä tai sitten aivan uskomatonta kuraa jota voi juustoksikin kutsua. Jostain syystä Night of the Comet on minulta mennyt ohi jo vuosien ajan vaikka elokuvan olemassa olon olenkin tiennyt.

 Onneksi tuli nyt katsottua sillä elokuva on puhdasta kasarihuttua hiuksia, vaatteita, musiikkia ja värimaailmaa myöten, onpa leffassa jopa montaasikin Cindy Lauperin tahdissa. Eli juuri niitä asioita jotka on jättäneet jälkensä Nurisijan päähän, johtuen varmasti kyseisellä vuosikymmenellä vietetyistä teinivuosista ja osittain niiden aikana tapahtuneista hormooneihin liittyvistä asioista. Kai. En tiedä, en ole erityisen älykäs.

 Eli Night of the Comet sisältää kaikkea sitä mistä pidän, efektejä ja maskeerauksia myöten, mutta se sisältää myös jonkun verran sitä mistä en pidä eli kliseitä, varsinkin henkilöhahmojen suhteen. No, onneksi näyttelijät ovat kauttaaltaan laadukkaita, ainakin kasari B-asteikolla. Leffan tarina on myös kovin tutun oloinen mutta persoonaakin löytyy, tosin suurin syy persoonallisuuteen on eri tyylilajit ja niistä erittäin tuttujen piirteiden sekoittaminen mutta sekoituksesta on saatu aikaan toimiva keitos.

Night of the Comet on syystäkin kultti elokuva, roskaa mutta hyvää roskaa eli juustoksi teos ei muutu missään vaiheessa, ei ainakaan minun mielestä.

7,5/10

IMDb

Night of the Comet

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti