sunnuntai 17. syyskuuta 2017

The Taking of Deborah Logan


 Deborah Logan on alzheimer potilas joka on taloudellisista syistä suostunut siihen että hänen sairautensa etenemistä kuvataan ympäri vuorokauden. Kameroiden pyöriessä Deborahin sairaus alkaa kumminkin saamaan todella epäilyttäviä piirteitä.

 Mockumentaryt toimii toisinaan. Harvoin mutta toisinaan ja tämä on ehdottomasti niitä toimivia vaikkakin Sohvan Toinen Nurkka sanoi että tässä kameran heilunta oli liki pahoinvointia aiheuttavaa. Minulle ei vaikka onkin pakko myöntää että kyllähän tässä kamera heilui aika reippaasti.

 Mutta vaikka kamera heiluikin reippaasti niin minulle se ei ollut tämän suurin ongelma vaan suurin ongelma oli epäuskottava editointi sillä kohtaukset joiden oli tarkoitus näyttää yhdeltä otokselta näytti siltä mitä ne olikin eli 5-6 leikkausta jotka oli piilotettu todella kömpelösti.

 Se taas mikä ei ollut kömpelöä oli näyttelijöiden suoritukset sillä niistä ei valitettavaa löydy ja varsinkin Deborahia näyttelevä Jill Larson oli roolissaan loistava. Myös leffan tarina onnistui yllättämään vaikka jotkin tapahtumat ennalta-arvattavia olikin, syyt niihin kumminkin avautui pikku hiljaa.

 TToDL on monessa mielessä "Sitä Samaa" mitä mockumentaryt yleensä tarjoavat mutta kyllä tästä jotain omaakin löytyy ihan kiitettävästi ja siksi leffa onnistuukin olemaan ihan kiva pikku kauhu tarina joka ei jäänyt junnaamaan paikoilleen vaan eteni sujuvasti kohti lopputekstejä.

7/10

IMDb

The Taking of Deborah Logan

DVDCompare

-----

Trailer

The Taking of Deborah Logan

1 kommentti: