keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Ash vs Evil Dead Season 1


 Vastuu, tuo aikuistumiseen rinnastettu riippakivi jota ei kukaan tervejärkinen halua itselleen. Kuten ei hiukan vajaaälyinenkään ja Ashley J. Williams on onnistunut välttelemään vastuuta viimeiset 30 vuotta elämästään eikä hän valita. Mutta kun yhdistää muutaman kaljan ja pilven polttelun sekä epätoivoisen yrityksen saada naista niin kenties se paras veto silloin on lukea runoja haluavalle naiselle pätkiä muinaisesta loitsukirjasta. Tosin seuraavana aamuna voi asiasta olla eri mieltä eli mitäpäs silloin voi muuta tehdä kuin ottaa lopputili ja häipyä ennen p*skamyrskyä. Jotkut myrskyt kumminkin seuraavat sitkeästi ja h*lvetti vie, vastuu on kannettava vaikka hampaat irvessä.

 The Evil Dead on minulle pyhä teos eikä sen jatko-osatkaan missään nimessä huonoja ole ja harvoinpa oikeasti odotin johonkin elokuvasarjaan neljättä osaa. Sitä ei vaan näkynyt reiluun kahteenkymmeneen vuoteen mutta kun Remake tuli niin toiveita/huhuja jatkosta alkoi taas nousemaan.

 Neljättä osaa ei kumminkaan saatu vaan TV-sarja joka on jakanut mielipiteitä vahvasti vaikka pääosin palaute positiivista onkin ollut. Itse kuulun siihen leiriin joka piti tästä ja onneksi tähänkin on jatkoa jo tullut toisen kauden verran ja kolmaskin tekee tuloaan sillä AvsED on todella viihdyttävä, hauska sekä verinen sarja jossa on vain harvoja ei niin toimivia puolia.

 Yksi niistä ei niin toimivista puolista on (Yllätys!) CGI ja muita on esim jakso/pari joiden toimivuus on kiikun kaakun. Niiden toimivuuden heikkous johtuu ohjaajista joiden taidot ei ole riittäneet heikkojen käsikirjoitusten parantamiseen (Kyllä sellaistakin voi tapahtua!). No, kyseessä on TV-tuotanto joten aikaa viilailuihin ei ole varmaankaan liikoja ollut.

 Toinen kausi odottaa jo hyllyssä sitä päivää kun on aikaa katsoa se, jospa sen pariin pääsisi ennen kolmannen alkua.

8/10

IMDb

Ash vs Evil Dead

DVDCompare

Blu-Ray

Trailer

Ash vs Evil Dead

Oodi MIEHELLE (Jota ei voinut linkittää tähän suoraan. MITÄ V*TTUA BLOGGER!?)

Psychostick: Bruce Campbell


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti