lauantai 9. syyskuuta 2017

IT


 Lapsuus on monille kaikkea muuta kuin viatonta hauskuutta ja useasti synkkyys sekä epätoivo alkaa kotioloista eikä pienen Derryn kaupungin lapset ole poikkeus säännöissä sillä pienen kaupungin asukkailla on suuria salaisuuksia. Derryn lapset ja nuoret ovat kumminkin kovemman sekä pahemman paikan edessä kuin monet muut sillä vanhempien välinpitämättömyyden vuoksi kaupungissa asuva muinainen pahuus on saanut tehdä tekojaan kaikessa rauhassa satojen vuosien ajan. Mutta ei enää...

 IT on minun suosikkini Stephen Kingin kirjoista ja pidän vieläkin vuoden 1990 minisarjasta vaikka ajan hammas onkin sitä järsinyt. Joten kun kuulin että loistavan True Detectiven tehnyt Cary Fukunaga on värvätty tekemään uusintaversio niin hyvin pienen empisen jälkeen pidin ajatusta loistavana! Tehkää vain! Fukunagan nimi komeilee kumminkin enää käsikirjoittajan paikalla sillä niin kuuluisat "Taiteelliset Erimielisyydet" veivät miehen pois ohjaajan pallilta ja hänen paikan otti hienon Maman tehnyt Andy Muschietti.

 Ja niin vain kävi että vaikka hyvin mielelläni olisinkin nähnyt Fukunagan version niin kyllä Muschietti onnistuu tehtävässään mallikkaasti sillä IT on tyly, synkkä sekä hauska elokuva jonka noin 135 minuuttinen kesto menee nopeasti ohi. Bill Skarsgård on kirjalle uskollisempi kylmäävän niljakas ja erilainen Pennywise verrattuna Tim Curryn hienoon suoritukseen mutta vaikka miehen suoritus todella hyvä onkin niin tälläkin kertaa Maman tapaan Muschietti on saanut jollain ilveella kasaan loistavat lapsinäyttelijät joita ei voi kuin ihailla ja varsinkin Sophia Lillis sekä Jeremy Ray Taylor jäi itselleni hyvin mieleen.

 Leffan käytännön tehosteet ovat Tom Woodruff Jr: n sekä Alec Gillisin hienoja luomuksia joita on valitettavasti sitten höystetty ei niin hienolla CGI:llä mutta niinkin pieneen kuin 35 miljoonan taalan budjettiin suhteutettuna CGI:n köykäisyyden ymmärtää ja jopa antaa anteeksi, kuten antaa anteeksi ne muutokset sekä poisjättämiset joita alkuperäiseen materiaaliin nähtynä on tehty. (Tosin tälläkin kertaa olin pettynyt siihen että kirjassa keskeinen kohtaus on jälleen jätetty pois kuten samaiseen kohtaukseen liittyvä IT:n pahuuden vastavoimakin. Tällä kertaa siihen kumminkin jopa viitattiin kahteenkin otteeseen, toisella kertaa ihan legoja käyttämällä, mutta vaikka pettynyt olinkin niin ymmärrän sen pois jättämisen sillä ilman sitä SE:n kanssa taistelu on henkilökohtaisempaan, jopa yksityistä.)

 IT ei ole täydellinen mutta hyvä kauhu- sekä kasvutarina se kumminkin on ja jatko-osaa jää odottamaan vaikka tarina tuttu onkin. Odottavan aika tulee olemaan pitkä.

8/10

IMDb

IT

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti