keskiviikko 27. syyskuuta 2017

The Sand


 Ranta, kesäloma ja bileet. Mikäs sen parempaa? Tosin kun ajokuntoisia ei ole niin seuraava aamu auringonpaahteessa merenrannalla ei välttämättä ole se mukavin paikka krapulassa heräämiseen. Pahempaa on kumminkin luvassa.

 Kuten p*skaa CGI: tä, ärsyttäviä hahmoja ja ennalta arvattavia tapahtumia. Kokonaisuutta pelastaa kumminkin jotkin yllättävän kekseliäät, jopa persoonalliset kuolemat joissa on kivan häiritsevä tunnelma.

 Niihin kuolemiin ei kumminkaan auta se pa*ka CGI eli v*tutuskäyrä nousee hyvin nopeasti mutta toisin kuin monen muun elokuvan kohdalla niin käyrä jopa laskee välillä ainakin siksi aikaa että se kerää uutta vauhtia nousuun ja ne harvat hyvänolontunteet menevät auttamattomasti ohi.

 The Sand on idealtaan hyvinkin toimiva elokuva ja yrittää tehdä paremmin sen mitä Blood Beach sai aikaan mutta ala-arvoinen toteutus alkaa kumminkin jurppimaan todella äkkiä vaikka kauniita naisia bikineissä pääosissa onkin. Muutama mieskin taisi olla mutta ei niihin tullut kiinnitettyä juurikaan huomiota.

 Tämän Nurinan yläosassa ole promokuva on sama kuin DVD:n kannessa eli arvatkaapa minkälaista "yllätystä" elokuvan loppu tarjoaa? Ei siis tarvitse edes katsoa traileria vaan homma on spoilattu jo heti alkumetreiltä lähtien ja kirpparille joutaa tämäkin pas*a.

2,5/10

IMDb

The Sand

DVDCompare

-----

Trailer

The Sand

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti