sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Zombie Creeping Flesh


 Neljä poliisin erikoisyksikön jäsentä lähtee "lomalle" Papua Uuteen Guineaan, työasuissa ja täysin aseistettuna tietenkin. Koko alue vaikuttaisi kumminkin hylätyltä, elämättömältä ja sitä se onkin sillä paikallinen väestö on altistunut tutkimuslaitokselta karanneelle virukselle joka tappaa mutta herättää sitten kalmon lihanhimoisena elävänä kuolleena, levittäen virusta eteenpäin. Viidakko muuttui entistä vaarallisemmaksi paikaksi.

 Zombie Creeping Flesh oli ensimmäinen elokuva jonka Bruno Mattei ohjasi nimellä Vincent Dawn. Syy tähän oli Espanjalaiset rahoittajat jotka vaativat nimen muutosta syistä joita en tiedä.

 Leffa myös kuvattiin Espanjassa ja koska siellä päin ei juurikaan viidakoita ole niin tässä on käytetty paljon eri arkistoista kasattua materiaalia ja olen melkein 100%:n varma siitä että paria samaa otosta käytti Ruggero Deodato Cannibal Holocaustissa ja ainakin osa on Afrikassa kuvattua materiaalia sillä ei Papua Uudessa Guineassa ole norsulaumoja tai aavikkokettuja. Näihin aikoihin Italialaiset kuvasi paljon Filippiineillä joten uskoisin osan olevan sieltä päin. Kovin tutunnäköisiä on myös osa alkuasukasheimo kohtauksista parista muusta Italialaisesta tämän ajan elokuvasta.

 Eli tämä(kin) tehtiin George A. Romeron (R.I.P.) Dawn of the Deadin suosiolla rahastamiseksi (Leffassa olevat Goblinin musiikit on otettu suoraan Dawnista sekä Contaminationista) ja ei Zombie Creeping Flesh missään nimessä ole sieltä huonoimmasta päästä. Ei kyllä parhaastakaan sillä Z.C.F. (Tämä muuten liikkuu ainakin kuudella eri nimellä) on tahatonta huumoria pullollaan oleva teos mutta viihdyttävän verinen sellainen.

 Elokuvan roska-arvot on siis kohdallaan ylilyöviä hahmoja sekä naurua aiheuttavia kohtauksia myöten mutta uskottavuudesta ei tämän kohdalla voida puhua. Ja eipä siitä aina tarvitsekaan.

6/10

IMDb

Zombie Creeping Flesh

DVDCompare

DVD

Blu-Ray

Trailer

Zombie Creeping Flesh

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti