sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Superstition


 Kirkko ottaa käyttöönsä vanhan rakennuksen majoittaakseen siihen perheen talon ylläpitoa vastaan, alkoholisti isällä kun ei ole edes rahaa perheensä elättämiseen saatika majoitukseen. Talossa on tapahtunut äskettäin murhia joita ei ole vielä selvitetty joten poliisitkin pyörii vielä ahkerasti tontilla kirkon herrojen lisäksi. Mutta mitäpä hyötyä poliisista on silloin kun pahuus on rajan tuolta puolen sekä voimakas, jopa kirkon edustajien läsnäollessa.

 Kun nyt tuli The Evil katsottua niin tuli mieleen että tämänkin katsomisesta on jo tovi, tosin Superstition on tullut katsottua useasti DVD: ltäkin.

 Kun Superstition on ns "peruskauraa" noin perhe/paha talossa mielessä niin tarina kerrotaan muiden kuin keskiössä olevien hahmojen kautta ja tarinan pahuussakin on pientä persoonaa. Leffa on suhteellisen lohduton ja raatoja tulee kiitettävään tahtiin ja kuolemissa on kivaa kekseliäisyyttä sekä yllättävyyttä, pienen budjetin rajoissa kumminkin. Näyttelijöistä ei moitittavaa löydy ja varsinkin Suomalaisista vanhemmista maailmaan saapunut Albert Salmi on hyvä"perusrikosetsivänä".

 Superstitionin voisi laittaa Slasher alagenreen ellei tarinan yliluonnollisuus olisi niin selkeää mutta siinä lie ne syytkin miksi pidän tästä: Olen yksinkertainen ja Slasher-fani joten tämä sopii minulle täydellisesti.

7,5/10

IMDb

Superstition

DVDCompare

DVD

Trailer

Superstition

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti