sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ice Age: The Meltdown


 Kaikki loppuu aikanaan, niin jääkausikin. Ongelma on siinä että jää muuttuu vedeksi jolloin henki vaarantuu mahdollisen hukkumisen seurauksena. Vedessä on kumminkin myös uutta vanhaa elämää jonka hammaskalusto on hyvinkin hengenvaarallista. Lauman on selviydyttävä ja päästävä turvaan muiden eläinten kanssa eikä matka ole tälläkään kertaa ongelmaton.

 Ice Age: The Meltdown tuli 2006, neljä vuotta ensimmäisen jälkeen ja teki pienen ihmeen: Leffa on hauskempi kuin ensimmäinen eli sitä myöten myös parempi, ainakin hiukan, ja tällä kertaa huumorista vastaa muutkin hahmot eikä vain torahammasorava Scrat, Sid-laiskiainen tai sivuhahmot vaan päähahmoistakin löytyy hauskuutta.

 Uusista hahmoista opossumikaksikko Crash ja Eddie varastaa shown samantien kun heille vaan ruutuaikaa annetaan eikä heidän mammuttisisko Elliekään huono ole. Elokuvan sisältö taas on suhteellisen onneton mutta mitä sitten, noin 90 minuuttia aivotonta meuhkaamista on silloin tällöin toimivaa, jopa suotavaa.

 4 vuotta riitti myös siihen että teknologinen kehitys oli ottanut huikean harppauksen sillä vaikka osa CGI:stä onkin heikkoa niin pääpiirteittäin mennäänkin nyt plussan puolella toisin kuin ykkösessä. Myös päähahmojen ulkonäköä on viilailtu ja jopa sapelihammastiikeri Diegon silmien väri on muutettu pehmeämmäksi pistävän vihreän sijaan.

 Ice Age 2 oli aikoinaan piristävä kokemus ja sitä se on vieläkin vaikkei leffa mikään mestariteos animaationa saatika elokuvana olekaan.

7,5/10

IMDb

Ice Age: The Meltdown

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti