perjantai 21. lokakuuta 2016

Band of Brothers


 Kuten olen Nurinoissani maininnut: En katso juurikaan sarjoja. Suurin syy siihen on että ne tuppaavat monesti olemaan osa 1 - LOPUTON ja aikani on rajallinen, tai oikeastaan keskittymiskykyni on rajallinen, joten jos/kun sarja menettää otteensa jossain kymmenennen osan kohdalla niin homma olikin siinä.

 Ja niitä sarjoja riittää: Mennään metsään jo alkumetreillä eikä loppua vaan s**tana näy. Mutta sitten on niitä jotka alkaa hyvin, jatkuu hyvin ja ennen kaikkea ne loppuvat kunniakkaasti ja Band of Brother on yksi niistä sillä sarjassa ei heikkouksia ole.

 Sarja kertoo Easy-kompaniasta, osasta Toisen Maailmansodan aikaisesta maahanlaskudivisioonasta jonka sotilaiden tie vei Ranskasta aina Kotkanpesään asti, ainakin niiden joilla vielä pulssi toimi sillä maahanlaskudivisioonalaisten elinikä ei ollut kovinkaan kummoinen koneesta hyppäämisen jälkeen.

 Sarja on loistavasti tuotettu, uskottava kuvaus Toisesta Maailmansodasta sekä siitä mitä se sai aikaan nuorten, ja vanhempien, miesten ruumiille sekä korvienvälille. Se on myös kuvaus niistä syistä miksi he tekivät mitä tekivät ja vaikka syyt saattoivatkin olla yksityiset niin määränpää oli sama.

 Sarja kertoo myös ajasta ja maailmasta jota minunkaan velliperse sukupolvi ei ole kokenut eikä toivottavasti tarvitse koskaan kokeakaan sillä vaikka Toinen Maailmansota oli pakko käydä (Ei Natsi-Saksaa olisi muutoin saatu pysäytettyä) ja vaikka meidän maamme olikin Hitlerin kaveri osan aikaa sodasta niin se idiootti joka ihannoi sotaa tai Natseja sietäsi niellä elohopeaa noin 5 litraa. Mutta joka tapauksessa reilut 70-vuotta sitten päättyneessä sodassa oli jotain kunniakasta, jopa jaloa. Nykypäivän sodankäynti taas... No, se tuppaa olemaan raukkamaista, siviileistä piittaamatonta teurastusta puolin ja toisin, ei kunniaa, vain valheita.

 Eli pitäkää The Walking Deadinne, Game of Thronesinne tai Lostinne: Asiat voi esittää lyhyesti sekä ytimekkäästi ja silloin homman voi lopettaakkin kunniakkaasti. Kaikki nuo kolme edellä mainittua olisi pitänyt jättää tekemättä sillä pitkän narun päässä roikkuva pa*ka on se pahin mahdollinen: Se sotkee joka hel*etin paikan ja jossain välissä kukaan ei enää välitä, pa*kaakin tuijotetaan vain tottumuksesta eikä enää edes viitsitä vaatia muuta koska "Kaikkihan sitä nyt katsoo".

10/10

IMDb

Band of Brothers

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer(in tapainen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti