sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kung Fu Panda


 Po on panda jolla on suuri vatsa ja sen mukainen ruokahalu. Hän työskentelee isänsä ravintolassa mutta Pon suurin unelma on nähdä ilmielävänä suuret idolinsa Kung Fun saralla ja kun pienen pieni mahdollisuus siihen koittaa niin panda tarttuu tilaisuuteensa. Vähänpä Po tietää että kohtalolla on suuret suunnitelmat hänen vielä olemattomien taistelutaitojensa varalle.

 Inhoan Jack Blackiä, ainakin noin pääpiiretittäin ja miehen luoma Tenacious D - hahmo sekä siihen liittyvä musiikki onkin ollut ainoa poikkeus ja valopilkku miehen uralla, ainakin minun silmissäni.

 Mutta se toinen poikkeus löytyi ja se on Kung Fu Panda sillä miehen suoritus Pon äänenä on energinen ja sitä myöten hahmokin on elävän oloinen. Niin tosin monien muidenkin tässä olevien näyttelijöiden mutta Black nousee melkein kaikkien yläpuolelle ja ainoastaan Ian McShane Tai Lungina pistää selkeästi paremmaksi. Tosin Dustin Hoffmankin käy Shifun ääneksi täydellisesti mutta ymmärtänette pointtini eli sen että Jack Black onnistuu olemaan vakuuttava näinkin nimekkäiden nimien parissa.

 Eikä itse elokuvakaan huono ole ja vaikka tämäkin on lukuisten muiden animaatioiden tapaan perus kasvutarina niin kyllä juoneen on saatu jotain omaakin, kuten huumoriinkin, ja vaikka kyyninen aikuinen olenkin niin tällaisten yltiöpositiivisten tarinoiden katsominen ei saa mieltäni järkkymään eikä yltiöpositiivisuudessa pahaa olekaan vaan meidän kaikkien olisi pyrittävä siihen, edes tunniksi päivässä.

 Jo parikin jatko-osaa saanut Kung Fu Panda on hauska noin 90 minuuttinen jonka ajaksi kannattaa sammuttaa aikusmoodi pääkopasta suosiolla pois päältä sillä vaikka tässä pieni synkempi alavire onkin niin lapsi sisälläsi nauttii tästä varmasti enemmän. Vapauta se!

8/10

IMDb

Kung Fu Panda

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti