sunnuntai 14. elokuuta 2016

Attack of the Killer Tomatoes!


 Jotain outoa on tapahtumassa sillä vaikuttaisi siltä että tomaatit tappavat ihmisiä. Joten on aika koota erikoisjoukot tutkimaan asiaa mutta mitenkä estää massojen panikoiminen saatika pelastaa tomaattien maine? Siihen vaaditaan myös erikoisosaamista eikä mediakaan saisi aivan valtoimenaan asiasta kirjoitella. Vaikeat ajat vaativat vaikeita ratkaisuja tomaattien kasvaessa suuremmiksi.

 1970-luku oli "Luonnon Kosto"-elokuvien kulta-aikaa, milloin minkäkin elikon käydessä ihmistä vastaan. Joten parodiatkin tuli väistämättä vaikkakin tämä on ainoa jonka tiedän kyseiseltä ajan jaksolta, uudempia on kylläkin tullut.

 Attack of the Killer Tomatoes! alkaa nopeasti, ilman sen kummempia selittelyjä ja kestoakin on vain noin 83 minuuttia. Sanon tuon "vain" positiivisessa mielessä sillä pidempää kestoa ei tämän tason hölmöily yksinkertaisesti kestäisi enkä usko että kestäisi katsojakaan. Mutta sen keston aikana saadaan kumminkin jonkinlainen tarina vaikka suuri osa elokuvasta tuntuu vain irrallisilta kohtauksilta joihin on ympätty tomaatteja.

 Mutta ainakin minuun leffan typeryys ja sen huumori uppoaa suhteellisen hyvin eikä susisurkeat musikaalinumerotkaan missään nimessä turhia ole. Logiikkaa tai sujuvaa tarinan kerrontaa leffassa ei ole saatika hyvää roolisuoritusta eikä tehosteista voi oikeastaan edes puhua. Kaikki onkin mukavan huonosti toteutettua ja varsinkin jälkikäteen tehdyt dialogin äänitykset hyppää kivasti korville.

 Attack of the Killer Tomatoes! on niitä elokuvia joita voi sanoa Hyväksi Huonoksi-leffaksi ja kulttisuosiota tekeleellä riittää. Siitä kertonee se että tähän tulleen kolmen jatko-osan lisäksi Tappajatomaatteja on tullut TV-sarjana, animaatiosarjana ja kolme peliäkin on aikoinaan julkaistu joista kaksi perustuu animaatioon ja niiden julkaisijana toimi itse Nintendo (NES ja Game Boy). Pelien taso ei ole minulla tiedossa mutta jatko-osiin palaan lähitulevaisuudessa, sarjoja katsokoon joku jolla riittää aikaa.

 Attack of the Killer Tomatoes! on siis taattua roskaa eli jos moinen ei kiinnosta niin suosittelen jotain laadukkaampaa, katso vaikka Plan 9 From Outer Space mutta siihenkin suosittelen useimmille teistä pientä tai keskivahvaa humalatilaa.

7,5/10

IMDb

Attack of the Killer Tomatoes!

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti