torstai 12. toukokuuta 2016

Orca


 Kapteeni Nolan pyydystää mereneläviä akvaarioiden vetonaulaksi ja mitä isompi niin sitä enemmän hän saa rahaa. Joten miekkavalas alkaa tuntumaan houkuttelevalta saalilta mutta kun asiat menevät pieleen niin koko pienen kalastajakylän asukkaat saavat tuntea sen seuraukset.

 Ja helvetin hyvä niin. Mutta se hippeilystä ja asiaan.

 Italialaiset kunnostautuivat eksploitaation saralla aikoinaan antaumuksella eikä maan elokuvateollisuus olisi kovinkaan kummoinen ilman sitä ja varsinkin nykyään termi "Huonossa jamassa" pitää vallan mainiosti paikkaansa. Nykyään siihen on syynä rahoittajat eikä varsinaiset tekijät mutta eipä sekään asia varsinaisesti kuulu tämän elokuvan Nurinaan.

 Mutta se kuuluu että Orca on oikeasti hyvä elokuva, naurettava mutta hyvä ja nautittava sillä pidän elokuvista joissa luonto käy ihmisen päälle. Niin pitäisi käydä oikeassakin elämässä mutta minkäs tekee. Yksi Orcan vahvuus on sen näyttelijät (Bo Derek tekee tässä ensimmäisen roolinsa) joiden taso on korkea eikä suorituksista löydy moitteen sijaan. Käsikirjoitus taas... No, realismi kuuluukin uutislähetyksiin eikä elokuvaan joka ei pohjaudu tositapahtumiin.

 Leffa on velkaa Moby Dickin tai Jawsin kaltaisille klassikoille mutta kyllä Orcasta persoonaakin löytyy eikä englantilainen Michael Anderson huono ohjaaja ole. Muutaman tonnin lisärahoitus efektibudjettiin olisi tosin ollut paikallaan.

 Eli: Orca on hauskaa roskaa joka ei sovellu taide-elokuvien tai silmäkarkin suurkuluttajille sillä leffa sopii parhaiten meille jotka pitävät elokuvistaan enemmän rosoisina raakileina kuin kiillotettuina paskoina.

7,5/10

IMDb

Orca

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti